1. JOHDANTO

1.1. Tutkimuksen taustaa

Raision Ihalan Mullin eduspelloksi kutsutun rautakauden loppuun ja/tai varhaiskeskiajalle ajoittuvan asuinpaikan tutkimuskaivaukset aloitettiin kesällä 1994 ja niitä jatkettiin 1995.

Vuonna 1995 peltokerrosta poistettiin niin laajasti, että asuinpaikan rajat saatiin näkyviin. Lisäksi avatut uudet alueet saatiin kaivettua samaan tasoon vuoden 1994 kaivausalueen kanssa. Kaivaus jäi vaiheeseen, jossa sekoittumattomia kerroksia ja rakenteita oli tullut esiin, mutta rakenteita ei juurikaan ollut ehditty purkaa. Kesän 1996 kaivauksen tavoitteena oli koko avatun alueen loppuun tutkiminen.

Muinaisjäännöksen monimutkaisen rakenteen vuoksi 1995 kaivauksessa pyrittiin mahdollisimman tarkkaan dokumentaatioon. Vuoden 1996 kaivausta jatkettiin samalla kaivaus- ja dokumentaatiotekniikalla, pyrkimyksenä menetelmän kehittäminen ongelmallisiksi osoittautuneissa kohdissa.

 

1.2. Kaivauksen henkilöstö ja työnjako

Kaivausalueen jakamista ala-alueisiin oli kokeiltu jo vuoden 1995 kaivauksessa. Tuolloin ongelmia aiheutti se, että aluevastaavat (arkeologit) vaihtuivat kesken kaivauksen ja syntyi informaatiokatkoksia. Alueen kaivaminen pieninä osa-alueina vaikutti kuitenkin sinänsä järkevältä. Vuoden 1996 kaivauksessa pyrittiin siihen, ettei aluevastaava vaihtuisi kesken kaivauksen. Muutamilla ala-alueilla tästä periaatteesta jouduttiin tinkimään.

Käytännössä alue jaettiin kuuden arkeologin kesken vastuualueisiin. Kullakin ala-alueella työskenteli lisäksi kaksi kaivajaa. Kukin arkeologi vastasi alueensa työnjohdosta sekä dokumentoinnista (täytti lomakkeet ja piirsi kartat). Kesä- ja heinäkuussa kaivajina työskenteli 10 koululaista kuukauden kerrallaan. Työllistämisvaroilla palkattiin kaksi kaivajaa koko kenttätyöjaksoksi, koululaisten lopetettua palkattiin kaksi kaivajaa lisää.

Ala-alueet (ks. kartta 2) ja niistä vastanneet arkeologit:

• ruudut 99-107/496-504 eli 1000-alue (yksikkönumerot 1000-1999): Susanna Lehtinen
• ruudut 92-98/496-504 eli 2000-alue (yksikkönumerot 2000-2999): Mervi Suhonen
• ruudut 95-99/504-511 eli 3000-alue (yksikkönumerot 3000-3999): Juha-Matti Vuorinen, Ann-Christin Antell (syyskuun 9:nnestä alkaen)
• ruudut 100-104/504-511 eli 4000-alue (yksikkönumerot 4000-4999): Elina Saloranta
• ruudut 97-108/512-515 eli 5000-alue (yksikkönumerot 5000-5999): Sami Raninen, Mervi Suhonen (lokakuun 1:sestä alkaen )
• ruudut 107-110/491-503 sekä 109-113/508-514 eli 6000-alue (yksikkönumerot 6000-6999): Janne Harjula.

Kaivausjohtaja Taina Pietikäisellä ei ollut omaa ala-aluetta, koska vuonna 1995 oli osoittautunut, ettei kaivausjohtajalla erilaisten juoksevien töiden ohessa ollut aikaa keskittyä vastuualueeseensa. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että kaivausjohtaja keskittyi ilmiöiden havainnointiin koko kaivausalueen laajuisesti.

Jälkitöissä kaivausjohtaja vastasi löytöjen lajittelusta ja luokittelusta, valokuvien ja näytteiden luetteloinnista sekä kaivauskertomuksen kokoamisesta ja johdantolukujen kirjoittamisesta. Piirtäjä Seija Kaunonen piirsi kartat puhtaiksi. Arkeologian harrastaja Anneli Keränen tallensi löydöt tietokoneelle. Kukin ala-alueesta vastannut arkeologi laati kaivauskertomuksen ja karttaluettelon alueeltaan.

 

1.3. Kaivaus numeerisesti

Kaivauksen kenttätyöjakso kesti 22 viikkoa (3. 6.-31. 10. 1996), kaivausalueen pinta-ala oli n. 250 m². Kulttuurikerroksen paksuus alueella vaihteli (peltokerroksen poistamisen jälkeen) länsireunan muutamasta senttimetristä itäreunan reiluun puoleen metriin (ks. kartat 15/1994, 2/1995 ja 186/1996). Kaivauksessa dokumentoitiin runsaat 2000 yksikköä ja löytöjä otettiin talteen 236 kg. Kenttätöitä arkeologinen henkilökunta teki 32 ja kaivajat (ei-arkeologeja) 34 miestyökuukautta.

Osa työntekijöiden palkoista maksettiin työllistämisvaroista, osa arkeologeista työskenteli Turun yliopiston arkeologian oppiaineen maksamalla stipendillä. Raision kaupunki maksoi koululaisten palkat sekä varasi kaivauksen juokseviin kustannuksiin 60 000 mk. Suurin yksittäinen menoerä oli sääsuojan vuokra (21 000 mk).

 

2. MENETELMÄT

Stratigrafisesta kaivaustavasta oli saatu Mullin asuinpaikan kaivauksessa vuonna 1995 pääasiassa myönteisiä kokemuksia. Ennen kesän 1996 kaivausta oli kuitenkin aiheellista käydä läpi kaivaustavan ongelmat (ks. Pietikäinen 1997: 10-11) ja tarkentaa menettelytapoja. Lähes kaikki arkeologit olivat osallistuneet vuoden 1995 kaivaukseen, joten lähtökohdat menetelmän arvioimiseen ja kehittämiseen olivat hyvin erilaiset kuin vuotta aiemmin. Ennen kenttätöiden alkua kaikki kaivaukseen osallistuneet arkeologit kokoontuivat keskustelemaan kaivausmetodista ja pohtimaan sen parantamista.

 

2.1. Kaivaustekniikka

Stratigrafisessa kaivaustavassa ihanteellisin (mutta ilmeisen vaikeasti saavutettava) tilanne olisi, jos sama henkilö (arkeologi) sekä kaivaisi että dokumentoisi alueellaan itse. Mullin kaivauksessa kaivajat olivat aiempien vuosien tavoin koululaisia ja työllistettyjä. Kaivajien motivoimiseksi ja työhön perehdyttämiseksi kaivauksen alussa järjestettiin koulutustilaisuus, jossa kerrottiin Mullin asuinpaikasta sekä kaivausmetodista. Lisäksi kaivajat ja arkeologit pyrittiin järjestämään työryhmiksi niin, että kaivajat työskentelivät koko ajan saman arkeologin kanssa samalla kaivauksen ala-alueella. Koululaisryhmä kuitenkin vaihtui kokonaisuudessaan heinäkuun alussa.

Itse kaivaustekniikka oli jokseenkin samanlainen kuin vuonna 1995. Periaatteena oli stratigrafian mukainen eteneminen, jolloin stratigrafisesti ylimpänä olevat yksiköt ensin paljastetaan ja dokumentoinnin jälkeen poistetaan kokonaisuudessaan. Käytännössä stratigrafisten tilanteiden monimutkaisuus vaikeutti suoraviivaista etenemistä. Eri ala-alueiden eteneminen oli myös erilaista, eikä aina voitu jäädä odottamaan, että viereisen alueen tilanne olisi stratigrafisesti sama.

Profiilikaistoista oli luovuttu jo vuoden 1995 kaivauksessa, eikä niiden jättämiseen nähty tarvetta edelleenkään. Kaksi vuonna 1994 jätettyä profiilikaistaletta (100/502-507 sekä 97-102/506) poistettiin heti kaivauksen alussa. Kumuloituvia profiileja kokeiltiin, mutta menetelmän hankaluuden vuoksi kokeilusta luovuttiin.

Kaivaus suoritettiin lastoin, kaikki maa-aines myös seulottiin 8 mm:n silmäkoon seuloilla. Kaivaus- ja dokumentointiolosuhteita paransi huomattavasti 12 × 12 m:n kokoinen sääsuoja (teltta). Suoja mahdollisti kaivamisen sateisellakin säällä, esti kosteuden haihtumisen maaperästä sekä varjosti kirkkaalta auringonpaisteelta.

 

2.2. Dokumentointi

2.2.1. Havaintolomake ja yksiköt

Vuoden 1995 kaivauksessa käytettyä havaintolomaketta haluttiin uudistaa, koska se ei täysin vastannut Mullin asuinpaikan tarpeita. Havaintolomaketta pyrittiin muokkaamaan niin, että se olisi mahdollisimman nopea ja helppo täyttää. Lisäksi haluttiin karsia samojen tietojen moninkertaista kirjaamista.

Vuoden 1995 jälkitöissä oli päätetty tallentaa lomakkeet tietokannaksi, jolloin ongelmia syntyi vapaamuotoisen kuvailuosan hajottamisesta kaavamaiseen muotoon. Lomakkeen käytön ja toisaalta sen tietokannaksi tallentamisen nopeuttamiseksi päädyttiin uudessa lomakkeessa kokeilemaan »vaihtoehtolistoja» - ts. kustakin havainnoitavasta seikasta listattiin erilaisia vaihtoehtoja lomakkeen täyttäjän valittavaksi (liite 2). Listoissa käytetyt vaihtoehdot (esim. väri: vaaleanruskea/punaruskea/tuhkanvaalea/musta jne.) poimittiin pääasiassa vuoden 1995 yksikkökuvauksista. Termien kohdalla ei pyritty erityiseen geologiseen »oikeaoppisuuteen» vaan päämääränä oli luoda tietokannan vaatimukset täyttävä, kaavamainen, mutta silti monipuolisia ja ilmeikkäitä (sitkeä, murea, rasvainen jne.) mahdollisuuksia sisältänyt systeemi yksikkökuvausten kirjaamiseksi. Mahdollisuutta vivahteikkaan mielikuvan välittämiseen dokumentoidusta yksiköstä pidettiin termien yksiselitteisyyttä tärkeämpänä. (Ks. myös Pietikäinen 1997: 5)

Vuoden 1995 kaivauksessa oli käytössä vain yksi havaintolomake, johon havainnot kirjattiin yksikön laadusta riippumatta. Uuden lomakkeen suunnitteluvaiheessa kävi ilmeiseksi, että havaintolomakkeita pitäisi olla useampia. Maakerroslomakkeen lisäksi otettiin käyttöön puujäänteitä varten suunniteltu lomake. Näiden lisäksi käytössä oli myös lomake »muita» yksiköitä varten. Tämä kolmas lomake sisälsi käytännössä vain tilan muistiinpanojen tekemiseen, koska sitä ajateltiin tarvittavan erilaisten rakenteiden dokumentointiin.

Vuoden 1995 lomakkeessa stratigrafisia suhteita havainnoitiin ja kirjattiin kahteen suuntaan (yksikön ylä- ja alapuolella olleet yksiköt). Stratigrafiaruudukon täyttäminen kentällä oli vaivalloista ja hidasta (ja jäi usein tekemättä), koska tietoja piti siirtää lomakkeista toisiin. Uusissa lomakkeissa päätettiin kokeilla stratigrafisten suhteiden kirjaamista vain yhteen suuntaan.

Vuoden 1995 kaivauksessa oli havaittu, että lomakkeessa ei ollut selvää kohtaa, johon yksikön »stratigrafista olemusta» käsitteleviä huomioita olisi voinut kirjata. Vuoden 1996 lomakkeisiin laadittiin laatikosto, jossa esitettiin profiilikuvina erilaisia kahden yksikön välisiä stratigrafisia suhteita. Näistä kuvista oli tarkoitus valita kyseistä yksikköä koskevat vaihtoehdot. Yksiköllä saattoi siis olla useita erilaisia rajoja toisiin yksiköihin päin.

Lomakkeissa varattiin lisäksi tilaa yksikön vapaamuotoiselle sanalliselle kuvaukselle, yksikkökartalle (tai kaavakuvalle), tiedoille näytteistä, löydöistä sekä kaivaustavasta. Havaintolomakkeet ovat liitteenä 2.

Yksiköiden numeroinnissa käytettiin nelinumeroisia sarjoja (1000-6999). Tähän päädyttiin osittain siksi, että eri kaivausvuosien yksiköt haluttiin pitää selvästi erillään. Lisäksi oli tärkeää saada jokaiselle ala-alueelle riittävästi numeroavaruutta, ettei sekaannusta käytetyistä yksikkönumeroista syntyisi. Vuonna 1995 kaivamatta jääneet yksiköt numeroitiin uudelleen.

2.2.2. Kartat ja valokuvat

Karttoja päätettiin piirtää vuonna 1995 käyttökelpoiseksi osoittautuneella menetelmällä. Kartta piirrettiin aina silloin, kun tilanne edelliseen karttaan nähden muuttui. Tarkoitus oli välttää aivan pienialaisia karttoja, koska niiden ei uskottu olevan tarpeeksi havainnollisia. Tilannekarttojen täydennykseksi piirrettiin yksikkökarttoja.

Vuoden 1995 karttoihin nähden kehiteltiin lisää karttamerkkejä, joilla voitiin osoittaa yksikön stratigrafista asemaa ympäröiviin yksiköihin nähden.

> yksikön laajenemissuunta

Nuolen kärki osoittaa stratigrafisesti ylempänä olevaan yksikköön päin (lomakkeessa kuva »aito»).

>< yksiköiden rinnakkaisuus

Nuolet osoittavat kahta yksikköä, joista kumpikaan ei ole stratigrafisesti toista ylempänä tai alempana (lomakkeessa kuva »raja terävä»).

yksiköiden limittäisyys

Nuolet osoittavat kahta yksikköä, jotka molemmat ovat stratigrafisesti sekä toistensa päällä että alla (lomakkeessa kuva »alla-päällä-alla»).

Û yksiköiden yhdistyminen

Kaksi aiemmin eri yksiköiksi määriteltyä yksikköä yhdistyvät samaksi yksiköksi

- - - - - - epäselvä yksikköraja

Kahden yksikön välinen raja on epäselvä (lomakkeessa kuva »liukuva»). Merkistä sovittiin, että sitä voidaan käyttää myös kahden yksikön välillä, joilla on stratigrafinen alla-päällä-suhde mutta joiden rajaa on vaikea hahmottaa.

kuoppa tai porras

Merkillä ajateltiin osoitettavan korkeuseroja, jotka eivät olleet stratigrafisesti aitoja, vaan esim. kaivauksessa syntyneitä leikkauskohtia, sortumia jne. Kaivauksen edetessä kävi kuitenkin ilmi, että merkin kohdalla oli epäselvyyttä ja sitä oli käytetty myös luonnollisten (muinaisjäännökseen kuuluvien) kuoppien ja kuopanteiden merkitsemiseen. Aivan kaivauksen loppuvaiheessa näitä luonnollisia kuoppia varten varattiin oma merkkinsä

(luonnollinen kuopanne).

Kartat on luetteloitu ala-alueittain 1000-alueen kartoista alkaen. Karttojen järjestelyssä on pyritty noudattamaan stratigrafista järjestystä - ne on luetteloitu kerrosjärjestyksessä ylhäältä alas. Ongelmia aiheutuu siitä, että joitakin eri alueiden karttoja on puhtaaksipiirretty yhteen (esim. kartta 70, joka on karttojen jmv3 ja es3 yhdistelmä, asettuu karttaluettelossa 4000-alueen muihin karttoihin nähden stratigrafisesti väärään paikkaan). Lisäksi ala-alueiden rajakohtien ruudut ovat hankalia. Niiden karttoja on luetteloitu useaan eri kohtaan karttaluetteloa piirtäjän mukaan (sama tilanne on myös kyseisten alueiden kaivauskertomuksissa - havaintoja on esitetty eri alaluvuissa). Varsinkin sääsuojan itäreunan alle jäänyt alue (96-102/511) on karttojen luetteloinnin suhteen hyvin ongelmallinen. Karttaluettelo onkin karttojen stratigrafisen järjestyksen kannalta lähinnä viitteellinen. (Karttoja ja niiden käyttöön liittyviä ongelmia on käsitelty myös vuoden 1995 kaivauskertomuksessa.)

Kentällä täytetyissä havaintolomakkeissa on käytetty karttojen kenttänumerointia (kukin karttoja piirtänyt arkeologi piti kirjaa omista kartoistaan ja käytti numeroinnissa omia nimikirjaimiaan erotukseksi muiden kartoista). Näitä karttanumeroita ei ole ollut syytä muuttaa alkuperäisiin lomakkeisiin, vaan karttojen kenttänumeroiden ja lopullisen numeroinnin vastaavuus on esitetty karttaluettelon (6.1) lopussa olevassa taulukossa. Valmiisiin karttoihin on luettelonumeron lisäksi merkitty myös alkuperäinen kenttänumero (esim. kartta 16, SL11).

Valokuvia otettiin lähinnä rakenteista ja sellaisista yksiköistä, jotka liittyivät rakenteisiin. Valokuvat on luetteloitu edellisvuoden tapaan niin, että viittauksena käytetään sen kartan numeroa, jossa kuvattu ilmiö esiintyy.

2.2.3. Kaivauskertomus, matriisi ja tietokonedokumentit

Kukin ala-aluevastaava laati kaivauskertomuksen omalta alueeltaan. Kertomuksen kirjoittamiselle ei ollut tarkkoja sääntöjä, jokainen sai käyttää parhaaksi katsomaansa tapaa. Yleisesti oltiin kuitenkin sitä mieltä, että kaivauskertomus ei voi olla vain lista yksikkökuvauksia. Toisena yleisenä sääntönä pidettiin sitä, että havaintojen kuvailu ja niiden tulkinta on hyvä pitää riittävän erillä toisistaan. Tällöin havainto-osassa käytetään mieluummin sanoja puulinja, puutaso, kivirakenne kuin seinälinja, lattia tai kiuas.

Kertomuksessa havainnot on esitetty joko rakenteittain tai tilanteittain (käytännössä kartta kerrallaan) aluevastaavasta ja alueesta riippuen. Stratigrafisessa kaivaustavassa kaivauskertomuksista tulee helposti raskaita ja vaikealukuisia, koska teksti sisältää paljon ruutu- ja yksikkönumeroita. Muutamat aluevastaavat kokeilivat tekstin keventämistä sijoittamalla numerotiedot alaviitteisiin.

Kaivauskertomus on melko epäyhtenäinen, koska lähes kaikki alaluvut on kirjoitettu eri tavoin. Kertomusta ei ole ryhdytty yhtenäistämään osittain ajanpuutteen vuoksi mutta osittain myös siksi, että nyt käytettävissä on mielenkiintoinen kokeiluaineisto. Koska stratigrafinen kaivaustapa on vielä kokeiluasteella ja menetelmiltään osittain vakiintumaton, on kiinnostavaa kokeilla eri vaihtoehtoja ja etsiä parasta ratkaisua. Vuoden 1996 kaivauskertomus tarjoaa useita eri lähestymistapoja kaivauskertomuksen muodon, sisällön ja luettavuuden välisten ongelmien ratkaisuun.

Vaikka vuoden 1995 jälkitöissä kävi ilmeiseksi, että stratigrafinen matriisi on tutkimustulos eikä tekninen kaivausdokumentti (Pietikäinen 1997: 10), ajateltiin olevan mahdollista rakentaa kaivausten edetessä yksinkertaistettua »kenttämatriisia». Siihen oli tarkoitus kirjata vain suurimmat yksiköt ja selvimmät stratigrafiset suhteet. Kaivausten alkuvaiheessa matriisia rakennettiinkin, mutta varsin pian todettiin, että sen ylläpito vaati huomattavan osan yhden arkeologin työajasta ja siitä jouduttiin luopumaan.

Vuoden 1995 tavoin pidettiin tärkeänä dokumenttien tallentamista tietokantamuotoon. Löytöluettelo tehtiin aiempaan tapaan Soar-ohjelmalla. Kaikkien havaintolomakkeiden syöttäminen kokonaisuudessaan tietokannaksi vaatii niin paljon työtä, ettei siihen ole ollut resursseja. Paradox-ohjelmalla on kuitenkin tehty tietokanta yksiköiden »tunnisteosasta» (tiedot yksikön laadusta, yksikön koordinaateista sekä kartoista, joissa yksikkö esiintyy). Samoin maa- ja puunäytelistat on tallennettu tietokannaksi. (Luettelot 6.2, 6.3.1 ja 6.3.2)

 

2.3. Löydöt ja näytteet

Löydöt otettiin talteen pääasiassa vain yksikön tarkkuudella. Erityisille (ajoittaville) löydöille ja löytökeskittymille mitattiin tarkat koordinaatit. Kaikki kaivettu maa-aines seulottiin. Löytöluettelo laadittiin seuraavassa järjestyksessä: yksikkö, materiaali, x, y. Materiaalit on järjestetty seuraavan periaatteen mukaisesti: metalliesineet (pronssi, rauta, metallit, joita ei ole tunnistettu tarkemmin); lasi (lasimassahelmet); kiviesineet; keramiikka (esihistoriallinen, historiallinen); saviesineet (savikiekot, muut saviesineet); palanut savi; kuona; luu (luuesineet, palanut luu, palamaton luu). Selvästi resenttejä löytöjä ei luetteloitu; ne on kuitenkin listattu luvussa 6.4.

Kaikista laajuudeltaan merkittävistä yksiköistä otettiin ns. vesiseulanäyte (10 litraa maata) pienimpien löytöjen tavoittamiseksi. Nämä näytteet oli tarkoitus vesiseuloa jo kentällä. Joitakin näytteitä saatiinkin seulotuksi, mutta koska käytettävissä ei ollut juoksevaa vettä, oli seulonta liian hankalaa ja siitä luovuttiin. Kentällä seulottujen näytteiden kanssa meneteltiin seuraavasti: 10 litran näyte seulottiin ensin kuiviltaan 5 mm:n silmäkoon seulalla. Seulan läpäisseestä maa-aineksesta otettiin talteen 1 litra näytettä. 5 mm:n seulaan jäänyt maa-aines huuhdeltiin veden kanssa ja löydöt otettiin talteen. Ne on luetteloitu löytöluetteloon omille alanumerolleen. Litran maanäyte seulottiin vedessä 1 mm:n silmäkoon seulalla ja seulaan jäänyt aines otettiin talteen.

Maanäytteitä otettiin samoin kuin vuonna 1995. Systemaattisia (syst.) näytteitä päätettiin ottaa parillisten koordinaattipaalujen kohdalta aina joka toisesta yksiköstä (alaspäin edettäessä). Tällainen menettely ei kuitenkaan käytännössä toiminut. Varsinaisia systemaattisia näytteitä ovatkin vesiseulanäytteet, joista osa kuitenkin ehdittiin tuhota (eli seuloa) kentällä. Harkinnanvaraisia (hark.) näytteitä otettiin samanlaisista kohdista kuin vuonna 1995. Maanäytteet on toimitettu tutkittavaksi fil. tri Terttu Lempiäiselle.

Mainittujen näytteiden lisäksi otettiin jokaisesta maa-ainesyksiköstä pieni pussillinen maata maalajinäytteeksi (mln). Näitä näytteitä on toimitettu joitakin sarjoja hum. kand. Petri Siirolle geologiseen analyysiin. Maanäytteiden lisäksi otettiin puunäytteitä radiohiiliajoituksia ja puulajimäärityksiä varten. (Löydöistä ja näytteistä myös Pietikäinen 1997: 7-9)

Vuonna 1996 otetuista puunäytteistä kahdeksan on toimitettu ajoitettaviksi GTK:n radiohiililaboratorioon elokuussa 1997. (Lista näytteistä on luettelon 6.3.2 yhteydessä)

 

2.4. Arvio käytetystä kaivausmenetelmästä

Stratigrafisesta kaivaustavasta oli jo vuonna 1995 saatu kokemusta, mikä toi rutiinia dokumentointiin ja nopeutti kaivauksen etenemistä. Myös uusi havaintolomake toimi paremmin kuin vuonna 1995 käytössä ollut lomake. Sääsuoja paransi kaivaus- ja dokumetointiolosuhteita huomattavasti edelliseen vuoteen nähden. Kaivauksen etenemiseen suuremmitta ongelmitta vaikutti lisäksi se, että ala-alueista vastanneet arkeologit eivät juurikaan vaihtuneet kesken kaivauksen eikä informaatiokatkoksia syntynyt.

Jo vuonna 1995 todettiin, että koululaiset ja työllistetyt eivät ole parasta ja motivoituneinta työvoimaa stratigrafiseen kaivaustapaan. Mullin asuinpaikan kaltaisessa kohteessa kaivajia ei voi juuri olla enemmän kuin yksi ei-arkeologi yhtä arkeologia kohti. Näihin ongelmiin ei vuoden 1996 kaivauksessa saatu muutosta.

Koska sääsuoja ei peittänyt koko kaivausaluetta, sen ulkopuolella kaivausta hidastivat samat sääongelmat kuin vuonna 1995 (vesisade, kuivuus, häikäisevän kirkas aurinko). Lisäksi teltan seinät muodostivat keinotekoisia rajoja ja niiden alle jääneet ruudut jäivät vähemmälle huomiolle.

Eri ala-alueiden erilainen eteneminen sekä stratigrafisten tilanteiden monimutkaisuus aiheuttivat kaivausteknisiä ongelmia. Ala-alueiden rajat ylittäneiden rakenteiden kaivamisessa ja dokumentoinnissa pyrittiin tekemään yhteistyötä, mutta käytännössä aluevastaavilla ei ollut riittävästi aikaa keskinäiseen havaintojen ja tietojen vertailuun. Kaivauksen alussa ajateltiin, että kaivausjohtaja toimii ala-aluehavaintojen yhteensovittajana ja tietojen yhdistäjänä. Kokonaisnäkemyksen muodostaminen ja eri kaivausvaiheiden hallinta oli kuitenkin melko vaikeaa, koska rakenteita ja erilaisia yksityiskohtia oli runsaasti. Stratigrafista kaivaus- ja dokumentaatiomenetelmää käyttämällä on kuitenkin saatu talteen paljon yksityiskohtaista tietoa. Kokonaiskuva Mullin asuinpaikasta syntyy vasta kaivaushavaintoihin perustuvasta tutkimuksesta ja rakenteiden tulkinnasta.

3. HAVAINNOT

3.1. Alue 98?107/496?504 (ns. 1000-alue)

Susanna Lehtinen

Vastuullani ollut alue rajoittui pohjoisessa ja etelässä resentteihin salaojiin (1274 ja 1132), ja idässä historialliseen kivijalkaan sekä linjan y=504?505 tienoilla sijainneisiin puulinjoihin ja niiden välissä myöhemmin havaittuun ns. esihistorialliseen ojanteeseen (sijainti n. 98?103/504). Linjan y=496 länsipuolella ei enää ollut havaittavissa kulttuurikerroksia. Linjan y=502 itäpuolista aluetta oli kaivettu viimeksi v. 1994, jolloin noudatettiin vielä perinteistä tasokaivausmenetelmää. Edellä mainitusta seikasta johtui, että alue 98?107/502?504 aleni portaittain etelä?pohjois-suunnassa siten, että alue 105?107/502?504 oli kaikkein alimpana.

Kaivauskertomus etenee karttojen mukaan. Yksiköiden sijaintia ilmaisevat koordinaatit kertovat yksikön suurimman laajuuden. Yksikköihin liittyvät kirjaimet on merkitty sulkuihin silloin, kun kartassa ei ko. kirjainta näy. Kirjaimia ei ole merkitty tapauksissa, jolloin yksikkönumeron perään on liitetty kirjaimia vasta myöhemmin.
 
 
 
 

3.1.1. Kartta 3	3.1.2. Kartta 4	3.1.3 Kartat 5, 6, ja 7	3.1.4. Kartta 8	3.1.5. Kartta 9
3.1.6. Kartat 10 ja 11	3.1.7. Kartta 12	3.1.8. Kartta 13	3.1.9. Kartta 14	3.1.10. Kartta 15
3.1.11. Kartta 16	3.1.12. Kartta 17	3.1.13. Kartta 18	3.1.14. Kartta 19	3.1.15. Kartta 20
3.1.16. Kartta 21	3.1.17. Kartta 23	3.1.18. Kartta 24	3.1.19. Kartta 25	3.1.20. Kartta 26
3.1.21. Kartta 27	3.1.22. Kartta 28	3.1.23. Kartta 29	3.1.24. Kartta 30	3.1.25. Kartta 31
3.1.26. Kartta 32

3.1.1. Kartta 3

Työt alkoivat alueen piirtämisellä ja vaaitsemisella. Kartan 3 kuvaamassa ns. 0-tasossa näkyi useita merkittäviä yksikköjä. Ensimmäiseksi mainittakoon puujäänteet 1012 (98?100/503), 1016 (100?103/502?503), 1026 (103?104/502) ja 1113 (a) (105/501?502). Näistä kolme ensinmainittua olivat suunnilleen pohjois?etelä-suuntaisia. 1113 (a) oli itä?länsi-suuntainen puujäänne. 1016 ja 1026 kuuluivat todennäköisesti samaan puulinjaan, mutta ne erotettiin mm. siksi, että ne sijaitsivat eri tasoilla. 1016 ja 1012 laajenivat ja vahvistuivat myöhemmin, mutta 1026 sitä vastoin pysyi koko ajan hyvin hentona ja lähes maatuneena. 1012 muodosti ns. esihistoriallisen ojanteen länsipuolisen puulinjan.

Yksikkö 1000 (103?106/502?504) koostui soran ja mullan sekaisesta maasta, jossa oli jonkin verran hiilenpaloja. Löytöaineistoon kuului mm. runsaasti palanutta savea sekä savikiekon katkelmia. Samantyyppistä löytöaineistoa esiintyi koko alueella 103?107/503?504 sekä ns. esihistoriallisen ojanteen reunalla sijaitsevassa yksikössä 1013 (101?103/503) ja ojanteessakin myöhemmin (1138b erityisesti). Yksikkö 1000 laajeni myöhemmin itään päin yksikön 1006 alle.

Yksiköt 1106, 1107 ja 1108 (104/499?500) yhdistettiin ja numeroksi annettiin 1106. Yksikkö osoittautui paalunsijaksi. Muita näkyvissä olevia paalunsijoiksi tulkittuja yksikköjä olivat 1117 (103/499), 1049 (98?99/501) ja 1033b (99/502). Yksikkö 1223 (104?105/500?501) oli kivien reunustama kuoppa, joka sisälsi resenttiä materiaalia, mm. tiiltä. Yksikkö 1105 (103?104/499?501) koostui mustasta orgaanisesta aineksesta sekä siniharmaasta savesta. Yksiköstä löytyi runsaasti eläinten luita ja se osoittautui huomattavan syväksi.

Yksikkö 1072 (100?102/500?502) koostui karkeasta ruskeasta, harmaasta ja oranssista hiekasta ja sorasta sekä noesta. Yksikössä oli runsaasti mm. palanutta savea ja savitiivistettä sekä paljon palaneita kiviä. Yksikön alta löytyi myöhemmin puujäänteitä (kartassa 3 näkyvissä jo aavistus 1080:tä).

Yksiköt 1051 (98?100/501?502) ja 1035 (98?100/502?503) olivat samantyyppisiä, pääosin siltistä koostuvia yksiköitä, joita erotti lähinnä vain väri. 1035 koostui ruskeasta ja harmaasta tiiviistä siltistä, samoin 1051, mutta viimeksi mainitussa oli lisänä myös kermankeltaista silttiä. Samantyyppisiä yksiköitä löytyi myöhemmin lisää, ja yhdessä ne muodostivat melko yhtenäisen leveähkön rintaman suurin piirtein alueella 99?106/501?503. Po. samantyyppisiä yksiköitä olivat 1152 (98?100/502?503), 1175a (99?102/502?503), 1003 (102?105/501?503) ja 1104 (105?106/499?500). 1035 ja sen alta tullut 1152 olivat molemmat hyvin paksuja yksikköjä. Rajat yksikköjen 1035, 1152 ja 1175a välillä olivat melko keinotekoisia ja ne olisi periatteessa voinut merkitä samaksikin yksiköksi.

Hieman em. yksiköitä muistuttava yksikkö oli 1015 (a?d), joista po. kartassa on näkyvillä 1015 (a) (98?103/502?503). 1015 (a) koostui tumman- ja vaaleanharmaasta karkeahkosta siltistä, jonka seassa oli jonkin verran nokihippuja ja hiilenpaloja. Maa oli huomattavan mureata ja kuohkeata. Yksiköistä 1015 (a?d) todettakoon, että kyseessä olivat päällekkäin sijoittuvat ja hieman toisistaan eroavat yksiköt, joiden väliset rajat olivat liukuvia, ja jotka usein »kietoutuivat toistensa lomaan» siten, että dokumentointi oli toisinaan hankalaa. Yksiköt 1015 (a?d) sijoittuivat ns. esihistoriallisen ojanteen ja puujäänteen 1012 länsipuolelle. Ojanteen itäpuolella sijainneiden puujäänteiden itäpuolella oli samantyyppisten yksiköiden muodostama linja (yksiköt 3190, 4140 ja 4112). Itse ojanteesta löytyi myös hyvin samankaltaisia yksiköitä (1238 ja 1264).

Yksiköt 1007 (105?106/503?504), 1001 (103?105/503?504) ja 1011 (100?103/503?504) koostuivat kaikki voimakkaasti hiilisestä ja nokisesta savipitoisesta maasta, ja ne muodostivat yhtenäisen pohjois?etelä-suuntaisen linjan. Yksikön 1011 eteläpuoliset yksiköt jatkoivat samaa linjaa, vaikka ne eivät olleetkaan yhtä selkeitä vielä tässä vaiheessa. Ko. eteläpuolisia yksiköitä, esim. 1044 (99/503?504), luonnehti suuri savipitoisuus. Kyseiselle alueelle muodostui myöhemmin jo aiemmin mainittu ns. esihistoriallinen ojanne.

Mainittakoon vielä yksiköt 1052 (99?100/501) ja 1039 (99/503). Molemmat yksiköt koostuivat keskiruskeasta karkeasta hiekasta ja myöhemmin ne muodostivat kapeat linjat puujäänteiden viereen.

3.1.2. Kartta 4

Kartta 4 kuvaa ns. 0-tasoa alueen läntisellä laidalla. Kartta ei liity aivan saumattomasti karttaan 3, sillä muutama yksikkö oli ehditty jo poistaa ennen kartan piirtämistä (mm. 1097). Alueella on joitakin maininnan arvoisia yksiköitä, mutta pääosin se koostui kuitenkin peltokerroksen sekaisesta savesta.

Yksikkö 1291 (103?104/497?498) osoittautui suhteellisen syväksi paalunsijaksi, joka, paalunsijojen tapaan, koostui tummasta orgaanista ainesta sisältävästä maasta, karkeasta hiekasta ja kivistä. Muita mahdollisia paalun- tai seipäänsijoja olivat yksiköt 1301 (101/498?499), 1302 (a?b) (100?101/499), 1172 (100/500) ja 1300 (99?100/498).

3.1.3. Kartat 5, 6 ja 7

Ensimmäisiä poistettuja yksikköjä oli ruuduissa 98?99/502?503 sijaitseva 1041a (ks. kartta 3). Yksikkö koostui mureasta tummanruskeasta ja mustasta multamaisesta ja hieman savisesta maasta. Sen alta tullutta 1041b:tä ei välttämättä olisi tarvinnut erottaa eri yksiköksi, sillä vain savipitoisuus lisääntyi alaspäin mentäessä, muutoin koostumus säilyi samana. Viereinen yksikkö 1036 (98?99/503, ks. myös kartta 3) erosi 1041b:stä lähinnä vain suuremman hiilipitoisuutensa vuoksi. Yksiköiden löytöaineistoon kuuluivat mm. luut ja kalanjäänteet.

3.1.4. Kartta 8

Yksiköitä 1041b ja 1036 (ks. kartat 5?7) poistettaessa löytyivät puujäänteet 1126 (a?o) (98?100/503) ja 1135 (a?b) (98/502?503). 1126 koostui monensuuntaisista maatuneista puulastuista tms. (samantyyppisiä löytyi myöhemmin runsaastikin), joiden dokumentointiin kartassa on keskitytty turhankin tarkasti, sillä kyseinen puujäänne tuskin kuuluu rakenteeseen. 1135 (a?b) sen sijaan oli selkeä itä?länsi-suuntainen maatunut puujäänne, jonka salaoja 1132 valitettavasti oli pääosin tuhonnut.

Muuta mainittavaa on yksiköiden 1044 (99/503?504) ja 1045 (98?99/503?504) poisto (ks. kartta 3 ja aiemmat selitykset). 1044 koostui tummanharmaasta hyvin nokisesta ja hiilisestä savesta. 1045 puolestaan koostui vaaleanruskeasta ja tummanharmaasta saven ja siltin sekaisesta maasta. Näiden yksiköiden alta tuli yksikkö 1124 (98?99/503?504), joka koostui tummanharmaasta ja tummanruskeasta savisesta maasta. Yksikössä oli runsaasti nokea ja hiilenpaloja, puuhippuja sekä palaneita kiviä. Yksikkö osoittautui suhteellisen syväksi ja löytöaineistoon kuului mm. suuri määrä savitiivistettä. Yksikkö oli koostumukseltaan lähestulkoon samanlaista kuin sen päällä ollut 1044 ja vieressä sijainnut 3050, joista jälkimmäinen oli kuitenkin savisempaa. Muistutettakoon, että yksikkö 1124 sijaitsi myöhemmin esiintulevan ns. esihistoriallisen ojanteen yläosassa ja kahden pohjois?etelä-suuntaisen puujäännelinjaston välissä.

3.1.5. Kartta 9

Puujäänne 1012 (98?100/503) kaivettiin seuraavaksi näkyviin lähes kokonaisuudessaan. Puujäänne koostui sekä maatuneesta että hiiltyneestä puusta. Syyt olivat pohjois?etelä-suuntaiset. Puujäänne oli suhteellisen paksu ja hyväkuntoinenkin. Se sijaitsi ns. esihistoriallisen ojanteen länsipuolella. Suurin piirtein samalla linjalla ja samoilla korkeuksilla sijaitsi useita myöhemmin esiin tulleita puujäänteitä: 1190 (102?103/503, lomakkeet 1202 ja 1206, kartta 16), 1191 (104?105/503, kartta 16), 1195 (a?b) (100?102/503, lomakkeet 1195 ja 1202), 1197 (98/504, kartta 14), 1198 (98/504, lomake 1198) ja 1206 (a?c) (101?102/503, lomakkeet 1202 ja 1206, kartta 17). Reilusti alempana, mutta edelleen samoilla linjoilla sijaitsivat puujäänteet 1233a (105?106/503, lomake 1233, kartat 18, 19, 23, 27, ja 28), 1281 (104/503, kartta 28 ja 1299 (106/503, kartta 29). Samoilla linjoilla oli puujäänteitä myös M. Suhosen alueella.

Yksikön 1124 (ks. kartan 8 selitykset) alta tuli mm. yksikkö 1133 (98?99/503?504), joka koostui vaalean- ja tummanruskeasta yläosistaan savisesta multamaisesta maasta. Yksikössä oli runsaasti nokea ja hiilta sekä palaneita kiviä. Löytöaineistoon kuului mm. suuri määrä savitiivistettä.

Puujäänteiden 1135 (a?b) alta löytyi ilmeisesti samaan rakenteeseen kuuluva puujäänne 1135c (98/502?503), jokakoostui sekä hiiltyneestä että maatuneesta itä?länsi-suuntaisesta puusta. Jäänne oli säilynyt suhteellisen hyvin ja se jatkui mahdollisesti M. Suhosen alueella salaojan 1132 eteläpuolella.

Kartassa näkyvä alue 99?101/502?503 oli hyvin sekava, mm. pienten silttiläiskien »luikerrellessa toistensa lomaan», joten siitä ei tässä yhteydessä sen enempää.

3.1.6. Kartat 10 ja 11

Alueelta 100?103/502?503 poistettiin ohut, mahdollisesti kuvitteellinen, talven jäljiltä syntynyt yksikkö 1029 (ks. kartta 3). Sen alta tuli mm. yksikkö 1175 (a) (98?102/502?503), joka myöhemmin laajeni huomattavasti. 1175 (a) koostui tummanruskeasta saven ja siltin sekaisesta maasta, jossa oli runsaasti nokihippuja. Yksikkö oli yksi jo aiemmin mainituista laajan samantyyppisen alueen muodostajista.

Yksikkö 1011 (a) (ks. kartta 3) poistettiin ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1011b (102?103/503?504), 1138a (99?102/503?504) ja 1013 (100?103/503). 1011b poikkesi 1011a:sta vain siinä, että puulastujen tms. osuus kasvoi voimakkaasti. 1138a koostui ruskeasta karkeasta hiekasta/sorasta, jonka seassa oli jonkin verran nokihippuja ja hiilenpaloja sekä puulastuja tms. 1013 koostui tummanruskeasta ja oranssista palaneesta savimurusta ja karkeasta hiekasta. Yksiköstä löytyi runsaasti mm. palanutta savea, ja sitä ei selvästi voinut erottaa 1138a:n alta myöhemmin tulevasta 1138b:stä. 1013:n kaltainen yksikkö 4019 sijaitsi ns. esihistoriallisen ojanteen itäreunalla. Yhdessä yksiköt 1013, 1138b ja 4019 muodostivat paksun kerroksen ojanteessa.

3.1.7. Kartta 12

Puujäänne 1012 (98?100/503) paljastettiin lopulta kokonaan. Yksikön 1138a alta tuli yksikkö 1138b (98?103/503?504), joka erosi 1138a:sta lähinnä vain rakenteensa puolesta, eli maa muuttui hyvin löyhäksi. Nokisen maan osuus myös väheni ja palaneen savimurun määrä lisääntyi. Yksiköstä 1138b löytyi runsaasti palanutta savea ja mm. koristeltua keramiikkaa. Yksikkö laajeni myöhemmin koko ns. esihistoriallisen ojanteen pituudelle. Kerros oli hyvin paksu koko ojanteen alueella ja yksikön poistamisen myötä syntyikin selkeä oja.

Yksikön 1138a alta löytyi useita puulasturykelmiä, joita kaikkia ei numeroitu erikseen, vaan ne luettiin kuuluviksi 1138b:hen. Numeroituja puulasturykelmiä olivat 1139 (100?101/503?504), 3124 (99?100/503?504) ja 3125 (100/504). Yksikkö 1133 (ks. aiemmat selitykset) poistettiin ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1138b ja 3114, joista jälkimmäinen koostui pääosin harmahtavasta siltistä.

3.1.8. Kartta 13

Puujäänteet 1026 (103?104/502) ja 1016 (100?103/502?503) kaivettiin esiin kokonaan. 1026 oli pohjois?etelä-suuntainen hento maatunut (hieman hiiltynyttä puuta itäreunalla) puujäänne. Samaan linjaan kuului todennäköisesti 1016, joka myös oli pohjois?etelä-suuntainen, maatuneesta ja hiiltyneestä puusta koostuva puujäänne. 1016 oli säilynyt erittäin hyvin, paikoitellen jäänne oli jopa hämmästyttävän paksu.

Puujäänne 1012 (ks. kartta 12) poistettiin ja sen alta tuli yksikköä 1037 (98?100/503, ks. esim. kartta 12), joka myös poistettiin ennen kartan 13 piirtämistä. 1037:n alta tuli yksikkö 1157 (98?100/503). Molemmat yksiköt koostuivat orgaanisen aineksen sekaisesta siltistä ja ne olivat hyvin samankaltaisia kuin pohjoisempana sijainneet 1015 (a?d) (myöhemmin 1015 levittäytyi etelään päin).

Yksikön 1138b (ks. aiemmat selitykset) alta tulivat mm. yksiköt 1158 (100?103/503?504) ja 1154 (99?100/503?504). 1158 koostui kermankeltaisesta siltistä ja hienosta hiekasta, ja sitä oli hieman hankala havainnoida sen »luikerrellessa» pitkin poikin ojannetta. 1154 koostui ruskeasta ja harmaasta mureasta savesta, jonka seassa oli jonkin verran mustaa orgaanista ainesta.

3.1.9. Kartta 14

Yksikkö 1138b poistettiin kokonaan alueelta 98?100/n. 504, samoin 3114 (ks. kartta 12). Niiden alta löytyi paljon yksikköjä: 1184 (99/503?504), 1185 (98?99/503?504), 1188 (98?99/503?504) sekä puujäänne 1197 (98/504). 1184 koostui ruskeasta ja harmaasta savesta. 1185 koostui ruskeasta jonkin verran hiilenpaloja sisältävästä mullasta, jonka seassa oli myös puuhippuja. 1188 koostui ruskean, harmaan, oranssin ja kermankeltaisen sekaisesta karkeahkosta saven, siltin, hiekan, mullan ja palaneen savimurun sekoituksesta. Löytömateriaali oli samantyyppistä kuin päällä sijainneessa 1138b:ssä, eli siihen kuuluivat mm. savikiekon osat. Hiiltyneen puujäänteen 1197 syyt olivat pohjois?etelä-suuntaiset. Jäänne oli melko pieni ja sen katkaisi salaoja 1132.

Yksikkö 1035 (ks. esim. kartta 3) poistettiin ja sen alta tuli mm. 1152 (98?100/502?503, ks. lomake 1152), joka koostui ruskeasta ja harmaasta nokihippuja sisältävästä siltistä (ks. myös aiemmat yksikköä koskevat huomautukset). Yksikön 1035 alta löytyi myös yksikkö 1160 (98?99/501?502), joka koostui ruskeasta ja oranssista palaneen savimurun sekaisesta maasta. Yksikössä oli runsaasti nokiläiskiä ja puuhippuja. Yksikön löytömateriaaliin kuuluivat mm. palanut savi ja savikiekon osat. Yksikkö laajeni myöhemmin sekä itään että länteen päin (ks. lomake 1160).

Yksikkö 1152 poistettiin ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1156 (99/502), 1176 (98?99/502?503) ja 1161 (98?99/502). 1156 koostui keltaruskeasta, kermankeltaisesta ja vaaleanharmaasta silttisestä hiekasta, jonka seassa oli huomattavan paljon puulastuja. 1161 oli hiiltynyt puujäänne, jonka syyt olivat pohjois?etelä-suuntaiset. Puujäänne laajeni myöhemmin yksikön 1160 alle. Yksikkö 1176 koostui oranssista hiekasta sekä noesta.

Yksiköt 1056 (98?100/500?501), 1051 (98?100/501?502), 1050 (98?99/501) ja 1057 (98?99/500?501) poistettiin (ks. kartta 3). Yksikkö 1056 koostui vaihtelevanharmaasta savisesta maasta, jossa oli runsaasti nokipilkkuja ja hiilenpaloja. Sen alta tulivat yksiköt 1057 sekä kartassa näkyvä 1170 (98?100/500?501). 1057 (ks. lomake 1057) koostui kelta- ja tummanruskeasta sekä kermankeltaisesta puuterimaisesta siltistä ja hiekasta. Yksikössä oli jonkin verran nokipilkkuja ja puuhippuja. Yksikkö 1170 koostui vaalean- ja tummanruskeasta savisesta ja silttisestä maasta, jonka seassa oli jonkin verran nokihippuja ja puuhippuja. Yksiköstä löytyi mm. runsaasti kalanjäänteitä.

Yksikön 1057 alta tulivat mm. yksikkö 1170 ja pieni puujäänne 1192 (98?99/500). 1192 oli maatunut pohjois?etelä-suuntainen puujäänne, jonka salaoja 1132 katkaisi. Puujäänne ei näyttänyt liittyvän selkeästi mihinkään rakenteeseen, vaikka lähettyvillä sijaitsikin paalunsija 1049 (98?99/501).

Yksikkö 1050 (ks. lomake 1163) koostui kermankeltaisesta hienosta hiekasta ja vaaleanharmaasta savesta. Yksikössä oli jonkin verran nokipilkkuja. Sen alta tulivat yksiköt 1057 ja 1170. Yksikkö 1051 puolestaan koostui ruskeasta, kermankeltaisesta ja tummanharmaasta siltistä, jossa oli jonkin verran nokihippuja. Yksiköstä löytyi mm. palanutta luuta. Yksikön alta tuli mm. yksikkö 1179 (a) (99?100/501?502), joka koostui keskiruskeasta »maan sekaisesta savesta» ja joka myöhemmin liitettiin yksikköön 1171a.

3.1.10. Kartta 15

Yksikkö 1170 (ks. kartan 14 selitykset) poistettiin lähes kokonaan ja sen alta tuli useita yksikköjä, mm. 1179 (a) (ks. kartan 14 selitykset). Myös yksikkö 1160 (98?99/501?502, ks. kartan 14 selitykset) poistettiin lähes kokonaan. Sen alta tulivat mm. puujäänteet 1161 (98?99/501?502, ks. kartan 14 selitykset) ja 1203 (a?b) (98?99/501?502). 1203 (a?b) olivat kaksi pientä vierekkäistä itä?länsi-suuntaista hiiltynyttä puujäännettä. 1203b oli hyvin pieni ja hento. 1203a liittyi mahdollisesti paalunsijaan 1049.

Yksikkö 1072 (ks. kartta 3) poistettiin ja sen alta paljastui mm. useita puujäänteitä: 1080 (102/501), 1165 (101/501), 1166 (a?c) (101?102/501) ja 1167 (101/501, ks. lomake 1166). Puujäänne 1166d (102/501) tuli yksikön 1071 (102/501, ks. kartta 3, yksikkö laajeni 1072:n alle) alta. Puujäänne 1166e (100?101/501) puolestaan tuli yksikön 1164 (100?101/501?502, ks. lomake 1166, yksikkö tuli 1072:n alta) alta. 1080 oli hiiltynyt itä?länsi-suuntainen puujäänne, joka osoittautui melko paksuksi. 1165 oli myös hiiltynyt itä?länsi-suuntainen puujäänne, jonka päällä sijaitsi hento maatunut pohjois?etelä-suuntainen puujäänne 1167. 1166 (a?e) olivat kaikki hiiltyneitä pohjois?etelä-suuntaisia puujäänteitä. Näistä vain 1166a oli hyvin säilynyt.

Puujäänteiden itäpuolella sijaitsi keltaisesta, alaosastaan harmaasta, silttisestä hiekasta koostuva yksikkö 1073 (100?103/501?502). Yksikössä oli jonkin verran hiilenpaloja ja puuhippuja. Se rajautui tarkasti puujäänteeseen 1166a eli se ei stratigrafisesti sijoittunut sen alle eikä päälle. Kartassa ovat näkyvissä myös 1175a (99?103/501?503) ja 1003 (102?105/501?503), jotka muodostivat laajan yhtenäisen alueen (ks. aiemmat selitykset).

3.1.11. Kartta 16

Ns. esihistoriallisen ojanteen kohdalla tapahtui taas seuraavaksi. Yksiköt 1138b ja 1013 (ks. esim. kartta 13) poistettiin kokonaan, samoin niiden vieressä sijainnut 1014 (101?103/503, ks. esim. kartta 13). Niiden alta tulivat mm. yksiköt 1189 (100?103/503?504), 1190 (102?103/503) ja 1202 (a?b) (101?103/503?504). 1189 koostui vaaleanruskeasta, valkoisesta ja kermankeltaisesta puuterimaisesta hiekasta. Se muistutti hyvin paljon yksikköä 1158, ja ne olisi voinut merkitä samaksikin yksiköksi. 1190 oli hiiltyneestä ja maatuneesta puusta koostuva puujäänne, jonka syyt olivat pohjois?etelä-suuntaiset. Puujäänne osoittautui hyvin säilyneeksi ja melko leveäksi (ks. lomakkeet 1202 ja 1206). Yksikkö 1202 (a ja b yhdistyivät kartassa näkyvän kiven poiston jälkeen) koostui ruskeasta ja harmaasta karkeasta hiekasta sekä noesta, jota oli runsaasti.

Pohjoisempana yksikkö 1001 (ks. kartta 3) poistettiin ja sen alta tuli yksikkö 1006 (102?105/503?504), joka koostui tummanruskeasta ja mustasta soraisesta ja multamaisesta maasta. Yksikön 1001 alta tuli myös puujäänne 1191 (104?105/503), joka oli pohjois?etelä-suuntainen ja hiiltynyt.

3.1.12. Kartta 17

Karttojen 16 ja 17 väliin sijoittuu useita vain lomakkeissa näkyviä karttoja (ks. lomakkeet 1015a, 1195, 1202, 1216 ja 1206). 1015b:tä (98?103/502?503), joka koostui keskiruskeasta mureasta mullansekaisesta siltistä, poistettiin ja sen alta tuli mm. puujäänne 1195 (a?b) (100?102/503, ks. lomakkeet 1195 ja 1202). 1195 oli hento, maatuneesta ja hiiltyneestä puusta koostuva puujäänne, jonka syyt olivat pohjois?etelä-suuntaiset. 1015b:n alta tuli myös yksikkö 1217 (99?100/503, ks. lomake 1195), joka koostui maatuneista puulastuista.

Yksikön 1189 alta paljastui mm. puujäänne 1206a (101?102/503), joka oli hiiltynyt ja jonka syyt olivat pohjois?etelä-suuntaiset. 1206b ja 1206c (101?102/503) olivat hyvin pieniä ja mitättömiä puujäänteitä. Yksikön 1202 (ks. kartta 16 ja lomake 1202) alta tuli mm. yksikkö 1220 (100?102/503?504, ks. myös lomake 1206), joka koostui tummanruskeasta orgaanisen aineksen sekaisesta maasta sekä siniharmaasta, helposti lohkeavasta savesta. Yksiköstä löytyi runsaasti mm. kalanjäänteitä.

Yksikön 1015b poistoa jatkettiin ja sen alta tuli paikoitellen 1015c:tä (102?105/502?503, ks. esim. lomake 1015a) ja paikoitellen 1015d:tä (98?105/503). 1015c koostui vaalean- ja tummanharmaasta, hiilenpaloja sisältävästä melko tiiviistä siltistä. 1015d koostui vaalean- ja tummanruskeasta ja tummanharmaasta hyvin mureasta siltin, hiekan ja mullan sekaisesta maasta. 1015c:tä tuli myös yksikön 1005 (102?105/502?503) alta.

Alueelta 103?105/503?504 poistettiin yksikkö 1006 (ks. kartta 16), jonka alta tuli yksikkö 1000 (103?106/502?504, ks. esim. kartat 3 ja 16 ja aiemmat selitykset). Yksikön 1000 alta tulivat mm. tässä kartassa näkyvät yksiköt 1005 ja 1199 (103?105/503?504, ks. myös lomake 1189). 1005 koostui oranssinruskeasta ja kermankeltaisesta siltin ja hiekan sekoituksesta sekä siniharmaasta savesta. Yksikössä oli runsaasti nokiläiskiä ja hiilenpaloja sekä myös puulastuja tms. Yksikkö 1199 koostui oranssista hienosta hiekasta ja noesta. Yksiköt 1005 ja 1199 muistuttivat paljon toisiaan (vrt. myös yksikkö 1176). Yksikön 1199 alta tuli kartassa näkyvä yksikkö 1221 (103?104/503?504) joka koostui tummanharmaasta hyvin tiiviistä savesta. Yksikkö oli paikoitellen hyvin ohut.

3.1.13. Kartta 18

Yksikkö 1199 (ks. kartta 17) poistettiin lähes kokonaan, yksikkö 1005 (ks. kartta 17) kokonaan. Jälkimmäisen alta tuli puujäänne 1234 (105/503), joka myöhemmin yhdistyi puujäänteeseen 1233a ja yhteiseksi numeroksi tuli 1233a. 1234 (ja myös siis kartassa näkyvä 1233a) oli pohjois?etelä-suuntainen hiiltynyt puujäänne.

Yksikkö 1007 (ks. kartta 3) poistettiin lähes kokonaan ja sen alta tuli mm. 1008 (105?106/503?504), joka koostui tummanruskeasta ja mustasta mureasta multamaisesta maasta. Yksikössä oli jonkin verran nokipilkkuja. Puujäänne 1113 (a) (105/501?502, ks. kartta 1) poistettiin ja sen alta ja lähettyviltä tuli lisää maatunutta puuta, jota kutsuttiin 1113b:ksi (105/501). Puujäänteen syyt olivat itä?länsi-suuntaiset.

Yksikköä 1105 (ks. kartta 3 selitykset) madallettiin ja laakea yksikössä sijainnut kivi poistettiin. Sen alta tuli yksikkö 1227 (103?104/499?500), joka koostui mustasta orgaanisesta aineksesta. Yksikköä 1227 oletettiin aluksi paalunsijaksi, mutta sellaiseksi se ei kuitenkaan osoittautunut. Alueella 105?106/499?502 dominoivat yksiköt 1104 ja 1114, joista edellinen koostui tummanruskeasta nokipilkkuja sisältävästä savisesta ja silttisestä maasta. Yksikkö 1114 koostui keskiruskeasta ja tummanharmaasta savisesta ja multaisesta maasta.

3.1.14. Kartta 19

Kartta pyrkii luomaan väliaikakatsauksen tilanteeseen lähes koko alueella. Osin tilanne on sama kuin kartoissa 15 ja 18. Yksikön 1114 (ks. myös kartta 18) alta paljastui mm. puujäänne 1235 (106/500?501), joka koostui maatuneesta ja hiiltyneestä puusta, ja jonka syyt olivat itä?länsi-suuntaiset. Puujäänne leveni myöhemmin pohjoiseen päin (ks. lomake 1235).

Yksikön 1003 (102?105/501?503, ks. esim. kartta 18), joka koostui keskiruskeasta ja vaalean- ja tummanharmaasta nokipilkkuja sisältävästä saven ja siltin sekaisesta maasta, alta tuli mm. yksikkö 1236 (103?105/501?502). 1236 koostui keskiruskeasta, keltaisesta ja tummanharmaasta savesta, ja se yhdistettiin myöhemmin yksikköön 1171a, joka dominoi lopuksi lähes koko aluetta. 1171a koostui keskiruskeasta savesta.

Yksikön 1181(a) (102?103/501, ks. kartta 15), joka koostui tummanruskeasta, kermankeltaisesta ja oranssista puuterimaisesta hiekasta ja noesta, alta tulivat puujäänteet 1230 (a?c) (102?103/501). 1230 (a?c) olivat kaikki pohjois?etelä-suuntaisia ja hentoja puujäänteitä. 1230a ja 1230b olivat maatuneita ja 1230c oli hiiltynyt.

Yksikkö 1169 (100?101/501, ks. kartta 15), joka koostui keskiruskeasta ja tummanharmaasta nokiläiskiä sisältävästä silttimäisestä maasta, poistettiin ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1213 (a) (101/501) ja 1182 (100?101/501?502), joista jälkimmäinen oli näkyvissä jo kartassa 15 (tuli yksikön 1164 alta). 1213 (a) koostui oranssista karkeasta hiekasta ja palaneesta savimurusta sekä noesta. 1182 koostui keskiruskeasta ja siniharmaasta orgaanista ainesta sisältävästä savesta. 1182 laajeni myöhemmin mm. 1213 (a):n alle sekä etelään päin. Yksiköstä mainittakoon, että se sisälsi huomattavan runsaasti luumateriaalia.

Yksiköt 1015b ja 1015c (ks. esim. kartta 17 selitykset) poistettiin ja niiden alta tuli mm. 1015d:tä (98?105/503, ks. aiemmat selitykset). Yksikköä 1175a (99?103/501?503) poistettiin lännestä alkaen jasen alta tulivat mm. yksiköt 1175b (99?100/502), 1215 (99/502, ks. lomake 1215) ja 1225 (100/502, ks. lomake 1225). 1175b koostui tummanruskeasta mureasta multaisesta maasta, jossa oli paljon puuhippuja. 1215 koostui maatuneista puulastuista. 1225 oli maatunut puujäänne ja se muistutti pitkää kimpeä tms., mutta se osoittautui kuitenkin hyvin hennoksi ja ohueksi eikä selkeitä todisteita siitä, että kyseessä olisi kimpi, löytynyt. 1215:ttä tuli mm. yksikön 1156 (ks. kartta 14) alta (1156 sisälsi myös runsaasti puulastuja). Yksiköiden 1175b ja 1215 rajat olivat liukuvia ja yksiköt menivät toistensa alle ja päälle. Kartassa näkyvä yksikkö 1214 (99?100/501?502) tuli yksiköiden 1175b ja 1215 alta. 1214 koostui keltaruskeasta siltistä, jonka seassa oli puuhippuja. 1214 muistutti yksikköä 1073 (100?103/501?502).

Yksikkö 1220 poistettiin lähes kokonaan ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1158a (100?102/503?504) ja 1238 (100?101/503?504). 1158a on jo kuvattu aiemmin. 1238 koostui kermankeltaisesta, vaalean- ja tummanharmaasta savisesta siltistä. Yksikkö sisälsi jonkin verran nokipilkkuja ja hiilenpaloja. 1238 muistutti paljon yksikköjä 1015a ja 1015c, mutta savipitoisuus oli siinä suurempi. Yksikkö yhdistettiin myöhemmin yksikköön 1264.

Yksikkö 1154 (99?100/503?504, ks. esim. kartat 14 ja 17) poistettiin ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1184 ja 1188 (ks. kartan 14 selitykset). Puujäänteen 1197 (98/504, ks. kartta 14) alta tuli yksikkö 1185 (ks. kartta 14), jonka alta puolestaan tuli mm. puujäänne 1198 (98/504, ks. lomake 1198). 1198 oli maatunut pohjois?etelä-suuntainen puujäänne, jonka salaoja 1132 katkaisi. Puujäänteen 1198 ja yksikön 1185 alta tuli yksikkö 1188.

3.1.15. Kartta 20

Puujäänteet alueelta 100?103/500?501 poistettiin ja niiden alta tuli mm. yksikkö 1171b (101?102/501, ks. lomake 1171a). 1171b koostui oranssista hienosta hiekasta sekä lähes täysin maatuneesta puusta. 1171b:n alta tuli mm. yksikkö 1171c (100?102/501?502), joka koostui keskiruskeasta orgaanisen aineksen sekaisesta savesta. 1171c muistutti hyvin paljon vieressä sijaitsevaa yksikköä 1094 (100?103/501?502).

Yksikkö 1175b (ks. kartta 19) poistettiin kokonaan, ja sen alta tuli mm. yksikkö 1175c. 1175c koostui tummanruskeasta ja -harmaasta mureahkosta savisesta maasta. Yksikköjen 1175b ja 1175c välinen raja oli liukuva.

3.1.16. Kartta 21

Yksiköiden 1158a ja 1238 (ks. kartta 19) alta paljastui useita puujäänteitä, mm. 1241 (100?101/504), 1254 (100?101/504) ja 1255 (100/504). Näistä merkittävin oli yksikkö 1241, joka todennäköisesti oli jokin esine. 1241 koostui maatuneesta puusta, jonka syyt olivat luoteis?kaakko-suuntaiset. Esine oli muodoltaan sukkulamainen ja sen reunat oli selvästi muotoiltu veistäen. Esineen koillisnurkassa oli hyvin selkeä veistojälki (ks. kartta 22, jossa yksiköstä 1241 on tarkka piirros). Puuesineen pituus oli 32 cm ja suurin leveys 6,5 cm. Esine oli hyvin hento ja ohut.

1254 oli maatunut luoteis?kaakko-suuntainen puujäänne, jonka funktio ei selvinnyt. 1255 oli maatunut suunnilleen pohjois?etelä-suuntainen puujäänne.

3.1.17. Kartta 23

Yksiköt 1175a ja 1015d (ks. esim. kartta 19) poistettiin kokonaan tai ainakin enimmäkseen. Niiden alta tuli ruskeaa savea 1171a, johon muodostui kartassa alueella 98?100/503 näkyviä uria sekä pieniä kuoppia. Ns. esihistoriallisen ojanteen kohdalla muutokset olivat pieniä, joten ei niistä tässä yhteydessä enempää.

Pohjoisempana yksiköt 1233a ja 1008 (ks. kartta 19 ja lomake 1233) poistettiin. Puujäänteeseen 1233a liittyi pieni puinen paalu 1233b (105/503), joka oli niin hyvin säilynyt, että se saattoi olla resentti. Yksikön 1008 alta tuli mm. yksikkö 1261 (105?106/503), joka koostui oranssin- ja tummanruskeasta ja tummanharmaasta saven, siltin, hiekan, mullan ja palaneen savimurun sekaisesta maasta. Yksikössä oli jonkin verran hiilenpaloja ja puuhippuja. Löytöaineistoon kuuluivat mm. palanut savi ja savikiekon osat.

Puujäänne 1235 (ks. kartan 19 selitykset) poistettiin ja sen alta tuli yksikkö 1242 (105?106/500?502, ks. lomakkeet 1235 ja 1242), joka koostui keski- ja tummanruskeasta savisesta ja multaisesta maasta. Löytöaineistoon kuuluivat mm. savitiiviste ja palanut savi. Yksikön 1242 alta tuli mm. yksikkö 1259 (105?106/501?503), joka koostui tummanruskeasta ja -harmaasta savisesta ja multaisesta maasta. Yksikköä 1259 tuli myös yksikön 1000 (ks. esim. kartta 19) alta, ja lisäksi yksikkö 1228b yhdistettiin 1259:ään.

Yksikkö 1104 (ks. esim. kartta 19) poistettiin, ja sen alta tuli yksikkö 1244 (105?106/499?501, ks. myös lomake 1244), joka myöhemmin laajeni itään päin. 1244 koostui keskiruskeasta jonkin verran nokipilkkuja sisältävästä savisesta maasta.

3.1.18. Kartta 24

Seuraavassa vaiheessa pyrin laajentamaan vastuualuettani itään päin. Alueet ns. esihistoriallisen ojanteen itäpuolella olivat olleet koskemattomina jo jonkin aikaa, ja kartta esittää näkemykseni tilanteesta, mutta käsitykseni ei välttämättä ole identtinen alueista aikaisemmin (eikä myöhemminkään) piirrettyjen karttojen kanssa. Vastuualue ei itse asiassa laajentunut itään päin paljonkaan, ja useat yksiköt jäivät edelleen muiden haltuun. Merkille pantavia yksikköjä olivat mm. 3150 (98?100/504), 3190 (98?100/504), 4140 (100?101/504), 4112 (101/504) ja 4159 (101?103/503?504), joista enemmän jäljempänä.

3.1.19. Kartta 25

Yksiköt 3150 ja 3190 (a?b) »luikertelivat» toistensa lomaan hankalasti (eli alla?päällä?alla-suhde). Yksikkö 3150 koostui keskiruskeasta savesta, jonka seassa oli jonkin verran orgaanista ainesta. Yksikkö 3190 koostui monenvärisistä silteistä, ja yksikkö jaettiin a:han ja b:hen pyrkimyksenä selkeyttää esitystä. 3190a koostui keskiruskeasta, vaaleanharmaasta ja kermankeltaisesta siltistä, jonka seassa oli jonkin verran hiilenpaloja. 3190b koostui tumman- ja vaaleanharmaasta siltistä ja kermankeltaisesta hiekasta, joiden seassa oli huomattavan runsaasti hiilenpaloja ja nokea. Alempana erot laimenivat ja yksikköä kutsuttiin jälleen pelkäksi 3190:ksi. 3190a:sta ja 3190b:stä löytyi runsaasti mm. savitiivistettä ja savikiekon katkelmia.

Yksiköt 3190 (a?b), 4140, 4112, 1264 ja 1238 koostuivat kaikki samantyyppisistä aineksista, ja ne muodostivat selkeän pohjois?etelä-suuntaisen linjan. Yksikkö 1264 (100?103/503?504) tuli yksikön 4159 alta, ja se koostui kermankeltaisesta, vaalean- ja ruskeanharmaasta savipitoisesta siltistä, jonka seassa oli jonkin verran hiilenpaloja. Yksiköstä löytyi mm. runsaasti kalanjäänteitä.

3.1.20. Kartta 26

Yksiköt 3150 ja 3190 poistettiin lähes kokonaan. Niiden alta paljastui mm. hiilenpaloja sisältävä savi (1239). Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että yksikön 3150 muodostaman savilinjan katkaisi hyvin hento itä?länsi- suuntainen puujäänne (niin hento, että omaa numeroa ei annettu), ks. alue 99/504.

3.1.21. Kartta 27

Yksikkö 1158 (ks. esim. kartta 24) poistettiin ja sen alta tuli mm. yksikkö 1264 (1238 yhdistettiin 1264:ään), jonka kuvaus löytyy kartan 25 yhteydestä. Yksikkö 1264 poistettiin lähes kokonaan ja sen alta tulivat mm. yksiköt 1271 (101?102/503?504), 1272 (99?101/503?504) ja 1273 (101?104/503?504). Yksikkö 1271 koostui tummanharmaasta ja mustasta saven sekaisesta karkeasta hiekasta. Yksikössä oli runsaasti palaneita kiviä. Yksikkö 1272 koostui siniharmaasta sitkeästä savesta, jonka seassa oli jonkin verran hiilenpaloja (vrt. yksikkö 1220). Yksikkö 1273 koostui sini- ja tummanharmaasta savesta. Alaosistaan savi oli hieman multamaista.

3.1.22. Kartta 28

Yksikön 1188 (ks. esim. kartta 24) alta tulivat yksiköt 1278 (98?99/504) ja 1279 (a?c) (98?99/504). Yksikkö 1278 koostui keskiruskeasta ja siniharmaasta savesta, ja se oli todennäköisesti pohjasavea edeltävä kerros. Yksiköt 1279 (a?c) olivat pyöreitä pieniä kuoppia (seipäänsijoja?), jotka sijaitsivat ns. esihistoriallisen ojanteen reunalla savessa 3150.

Yksikkö 1273 (ks. kartan 27 selitykset) levittäytyi pohjoiseen, ja sitä poistettaessa itse asiassa syntyikin selkeä oja. 1273:n alta löytyi myös puujäänne 1281 (104/503), joka muodostui maatuneesta luoteis?kaakko-suuntaisesta puusta. Yksikkö 1261 (ks. kartta 27) poistettiin ja sen alta tuli mm. yksikkö 1280 (105?107/503?504) sekä mahdolliset seipäänsijat tms. 1275 (a?b), 1277 (a?b), 1283, 1284 ja 1285 (105/503). Yksikkö 1280 koostui tummanruskeasta savisesta maasta, jonka seassa oli puuhippuja. Raja yksikköjen 1261 ja 1280 välillä oli liukuva. Mahdolliset seipäänsijat tms. sijaitsivat epämääräisessä rykelmässä lähellä toisiaan. Muodoltaan ne vaihtelivat pyöreistä soikeisiin, ja joissakin oli jäljellä myös hieman maatunutta puuta.

3.1.23. Kartta 29

Yksiköt 1264 ja 1273 (ks. kartta 28) poistettiin kokonaan ja niiden alta tuli yksikkö 1278 (98?104/503?504), pohjasavea edeltävä savikerros. Ns. esihistoriallinen ojanne saavutti näin lopullisen muotonsa ja syvyytensä. Ojanteessa ja sn reunoilla oli havaittavissa useita pieniä pyöreitä/pyöreähköjä kuoppia (mahdollisia seipäänsijoja tms.). Kuoppia olivat seuraavat yksiköt: 1279 (a?c) (98?99/504), 1282 (100/503), 1286 (100/504), 1290 (101/504), 1289 (103/504), 1275 (a?b) (105/503), 1277 (a?b) (105/503), 1283 (105/503), 1284 (105/503) ja 1285 (105/503). Myös muita pieniä kuoppia esiintyi ojanteen lähellä (ks. kartta), mutta niitä ei numeroitu mm. niiden mataluuden vuoksi.

Yksikön 1280 (ks. kartta 28) alta tulivat yksiköt 1299 (106/503) ja 1287 (105?107/500?503). 1299 oli maatuneesta ja hiiltyneestä puusta koostuva pohjois?etelä-suuntainen puujäänne. Yksikkö näkyy kartassa kokonaisuudessaan. Yksikkö 1287 koostui keltaruskeasta ja siniharmaasta savesta. Yksikköön muodostui useita kuoppia (ks. kartta), jotka eivät kuitenkaan sisältäneet paalunsijoihin viittaavia aineksia.

Yksikköä 1244 (105?106/499?501) ei ehditty poistaa kokonaan, mutta asialla ei liene suurta merkitystä, sillä yksikkö koostui enimmäkseen ruskeasta savesta (hieman orgaanista ainesta seassa) ja sitä oli kaiken kaikkiaan jäljellä enää vain ohut kerros.

3.1.24. Kartta 30

Alueelle 103?105/499?501 syntyi kolme syvää kuoppaa. Yksikkö 1106 (104/499?500, ks. myös lomake 1106) oli paalunsija, jonka täytemaa koostui karkeasta vaaleanruskeasta ja -harmaasta ja kermankeltaisesta hiekasta sekä noesta. Yksikössä oli runsaasti palaneita kiviä, osittain palaneita puuhippuja sekä tuohta. Löytöaineistoon kuuluivat pääasiassa luut. 1106 oli muodoltaan pyöreähkö, syvyydeltään n. 30 cm (havaintopinnasta mitattuna) ja halkaisijaltaan n. 40 ? 28 cm.

Yksikkö 1269 (103?104/500?501) tuli 1105:n alta ja se koostui kelta- ja tummanruskeasta hienosta hiekasta, siniharmaasta savesta sekä orgaanisesta aineksesta. Kuoppaa syvennettiin edelleen, ja pohjalta tuli vastaan pohjasavea edeltävä savikerros (1278).

Yksikkö 1223 (aiemmin erotettiin a ja b, jotka yhdistyivät myöhemmin, 104?105/500?501, ks. lomake 1223) koostui kelta- ja tummanruskeasta, osin tiiviistä, osin mureasta hiekkaisesta ja multaisesta savesta. Kuopassa oli runsaasti keskikokoisia ja suuria kiviä, jotka oli aseteltu kuopan reunoille. Kivien joukossa oli myös tiilenpuolikkaita, jotka samoin reunustivat kuoppaa.

3.1.25. Kartta 31

Alueelle 99?105/496?501 syntyi useita kuoppia, joista suurin osa ei ollut paalunsijoja tms. Dominoiva maalaji oli savi eri väreissään (yksiköt 1294, 1116 ja 1171a).

Yksikkö 1291 8103?104/497?498) oli paalunsija, jonka täytemaa koostui mustasta orgaanisesta aineksesta. N. 17 cm:n syvyydellä havaintopinnasta löytyi karkeata hiekkaa ja myöhemmin runsaasti kiviä (lopputilanne, ks. lomake 1291). Paalunsijan syvyys havaintopinnasta mitattuna oli n. 32 cm ja halkaisija oli n. 48 ? 40 cm, eli muoto oli lähestulkoon pyöreä.

Pieniä ja matalia seipäänsijoja tms. näkyy kartassa runsaasti: 1302b (101/499), 1304 (a?b) (99/500), 1305 (100/500), 1306 (101?102/499), 1307 (102/499), 1308 (102/499), 1309 (102/498), 1064 (99?100/499?500), 1168 (100/500) ja 1276 (a?b) (100/501). Näistä ei tässä yhteydessä sen enempää. Selkeämpiä paalun- tai seipäänsijoja tms. sen sijaan olivat 1300 (99?100/498), 1301 (101/498?499), 1302a (101/499), 1310 (100/498), 1117 (103/499) ja 1172 (100/500). Täytemaa suurimmassa osassa oli mustaa orgaanista ainesta sisältävää maata, joten vain poikkeukset mainitaan kuvauksen yhteydessä.

Yksikkö 1300 oli muodoltaan soikea, syvyydeltään (havaintopinnasta mitattuna) n. 17 cm ja halkaisijaltaan n. 14 ? 11 cm. Yksikkö 1301 oli muodoltaan pyöreähkö ja syvyydeltään n. 5 cm. Pinnan halkaisija oli 25 cm ja pohjan 15 cm. Yksikön 1302a syvyys oli n. 27 cm ja halkaisija n. 28 ? 20 cm. Yksikkö kapeni alaspäin ja paalun kärki oli myös havaittavissa.

Yksikön 1310 syvyys oli n. 10 cm ja halkaisija n. 16 ? 12 cm. Yksikkö 1117 oli syvyydeltään n. 16 cm ja halkaisijaltaan n. 20 ? 16 cm. Yksikön 1172 syvyys taas oli n. 20 cm ja halkaisija n. 14 cm. Paalunsija kallistui länteen päin kaltevassa kulmassa.

3.1.26. Kartta 32

Alueelle 99?101/501?502 syntyi myös kuoppa. Yksikkö 1175c (ks. kartta 23) poistettiin ja sen alta tuli mm. yksikkö 1175d (99?100/502, ks. lomake 1175d), joka koostui tummanruskeasta mureasta multaisesta ja savisesta maasta. Yksikössä oli runsaasti puuhippuja ja lisäksi sen sisältä löytyi n. 40 cm mittainen pala pohjois?etelä-suuntaista puuta. Yksikön löytöaineistoon kuuluivat mm. savitiiviste ja palanut savi.

Yksikkö 1175d oli viimeinen orgaanista ainesta sisältävä yksikkö tällä kohdalla; sen alta tuli pohjasavea edeltävä savikerros (1278). Yksikkö 1182 laajeni edelleen etelään. Sitä ei kaivettu pohjaan, vaikka luumateriaalia löytyi edelleen.

Kartassa näkyy myös yksikkö 1142 (99?100/501?502), joka koostui keskiruskeasta savisesta maasta, noesta ja hiilenpaloista. Yksikössä oli puuhippuja ja löytöaineistoon kuuluivat mm. luut. Yksikön eteläkärjestä (ks. lomake 1142) löytyi paalunsija, jonka syvyys kartan 32 korkeuslukemiin verrattuna oli n. 23 cm. Paalunsijan halkaisija oli n. 25 ? 25 cm.

Yksikön 1142 lähettyvillä sijaitsi myös kaksi muuta paalunsijaa 1033b (99/502, ks. lomake 1033b) ja 1049 (98?99/501, ks. lomake 1033b). Yksikön 1033b täytemaa koostui tummanharmaasta orgaanista ainesta sisältävästä maasta, jonka seassa oli runsaasti puusilppua. Paalunsija kapeni alaspäin kaivettaessa. Syvyys havaintopinnasta mitattuna oli n. 34 cm ja halkaisija oli n. 13 ? 12 cm. Yksikön 1049 täytemaa koostui savesta, noesta ja orgaanisesta aineksesta. Paalunsija kapeni alaspäin kaivettaessa. Syvyys havaintopinnasta mitattuna oli n. 29 cm ja halkaisija oli n. 30 ? 40 cm. Alempana halkaisija oli enää 20 cm.

3. HAVAINNOT

 

3.2. Alue 92-98/496-505 (ns. 2000-alue) 

Mervi Suhonen

 

3.2.1. Alueen sijainti ja tutkimushistoria
3.2.2. Tilanne kenttätyökauden 1996 alussa
3.2.3. Rakenteiden kuvaukset

 

3.2.1. Alueen sijainti ja tutkimushistoria

Ns. 2000-alue sijaitsee Mullin asuinpaikan kaivausalueen lounaisosassa. Alue rajautuu moderneihin salaojiin sekä etelässä (oja 2314 = 246) että pohjoisessa (oja 3004 = 336). Lännessä alueen rajana on koordinaattilinja y = 497, jonka länsipuolella kyntö on tuhonnut muinaisjäännöksen (modernit itä-länsi-suuntaiset kyntöjäljet havaittiin jo v. 1995, ks. kartta 38, ruudut 102-107/496-499). Idässä 2000-alue päättyy linjalle y = 504, jonka itäpuolisen alueen osalta ks. Juha-Matti Vuorisen osuus tästä kaivauskertomuksesta (luku 3.3.).

2000-alueen tutkimushistoria alkoi v. 1995, ja vain n. kaksi neliömetriä sen koillisosassa (ruudut 97-98/502-503) kuuluu jo v. 1994 avattuun alueeseen. Kenttätyökauden 1995 lopussa alue oli dokumentoitu useisiin eri karttoihin seuraavasti:

• ruudut 92-95/497-501 = kartta 20
• ruudut 96-98/497-501 = kartta 37
• ruudut 92-96/501-503 = kartta 22
• ruudut 93-96/504-505 = kartta 21.

Vuonna 1994 avatun alueen osalta ks. kartta 7, ruudut 97/502-503.

Tämän kaivauskertomuksen 2000-aluetta koskevassa osassa osa yksikkö- ja rakennenumeroita, ruutukoordinaatteja ja karttoja koskevasta informaatiosta on sijoitettu alaviitteisiin. Myös osa-aluetta käsittelevän tekstin sisäiset viittaukset on esitetty alaviitteissä siten, että viittaus toiseen alaviitenumeroon tarkoittaa viittausta kyseiseen kohtaan varsinaisessa tekstissä.

 

3.2.2. Tilanne kenttätyökauden 1996 alussa

Kenttätyökauden 1996 alkajaisiksi talven ajaksi pressuilla peitetty alue siivottiin ja kaikki yksiköt numeroitiin uudelleen. Koska myös v. 1995 oli noudatettu stratigrafista kaivaustapaa, osa tehdyistä yksikköhavainnoista oli samoja kuin edellisen kenttäkauden lopussa, mikä merkittiin ao. yksikkölomakkeisiin, esim. 2035 = 503 (v. 1995 käytettiin kolmi- ja v. 96 nelinumeroisia yksikkönumeroita). Vuonna 1996 osa-alueella olivat käytössä numerosarjat 2000-, 2100-, 2200- ja 2300- (maayksiköt ja rakennenumerot) sekä 2900- ja 2800- (puujäänteet).

Kenttätyökauden 1996 alun tilanne on dokumentoitu karttaan 3. Linjan x = 96 eteläpuolella maa-aines oli multaista ja suhteellisen homogeenista. Ruutujen 96/499-503 alueella maa oli savista ja sävyltään punaruskeaa. Samalta kohdalta oli v. 1995 kenttäkauden lopussa poistettu suhteellisen kookkaita itä-länsi-suuntaisia puujäänteitä, joista on saatu ¹⁴C-ajoituksia. Linjan x = 97 tuntumassa oli vielä kesän 1996 alussa maassa hyväkuntoinen itä-länsi-suuntainen maatunut puujäänne sekä sen kanssa yhdensuuntaista hiiltynyttä puuta ja nokiraita.

Linjan x = 97 pohjoispuolella alue oli selvästi pienipiirteisempi. Ruuduissa 97/500-501 oli muutamia suurehkoja kiviä, joiden välissä maa-aines oli löyhää ja siinä oli maatuneen puun paloja. Näiden kivien länsipuolinen alue oli pääasiassa multaista, linjan y = 501 itäpuolinen alue puolestaan ns. silttistä maa-ainesta. Itä-länsi-suuntaista maatunutta puuta ja maatuneen puun sekaista orgaanista maa-ainesta oli näkyvissä kivien ja niiden pohjoispuolisen modernin ojan välissä.

Vuonna 1994 avauttu alue ruuduissa 97-98/502-503 oli 5-10 cm edellä kuvailtua, vain v. 1995 kaivettua aluetta matalammalla. Pohjois-etelä-suuntaiset puujäänteet olivat jo tulossa esiin.

Ruutujen 92-98/497-498 kulttuurikerros tiedettiin jo v. 1995 havaintojen perusteella ohueksi, ja paikoin ns. pohjasavea edeltävä likainen savi oli tullut näkyviin. Ainoastaan ruuduissa 92-93/498-499 oli jäljellä erittäin hiilinen läiskä.

Linjalla y = 504 oli kookkaita kiviä, joiden alla oleva maa-aines oli maatuneensekaista. Kivien itäpuolella alue oli erittäin pienipiirteinen ja näkyvissä oli useita heikkoja maatuneita ja/tai osittain hiiltyneitä puujäänteitä. Ruudussa 96/505 puujäänteet oli v. 1995 jätetty ympäristöönsä nähden hieman koholle pitkäomaiseksi »harjanteeksi», joka jatkui idässä linjalle y = 508 asti. Kuoppa 2059 osoittautui myöhemmin salvokseksi tulkitun rakenteen paikaksi. Koska ruutujen 95-96/504-505 yksiköt näyttivät liittyvän kiinteästi naapuriyksiköihinsä pohjoisessa ja idässä, näiden ruutujen dokumentoinnista siirtyi vastaamaan Juha-Matti Vuorinen.

 

3.2.3. Rakenteiden kuvaukset

3.2.3.1. Maatuneet puujäänteet ruuduissa 96-97/500-502
3.2.3.2. Paalunsija 2075
3.2.3.3. Maatuneet puujäänteet rakenteen 2075 pohjoispuolella
3.2.3.4. Rakenne 2089: pohjois-etelä-suuntaiset vaaleahkot puujäänteet
3.2.3.5. Rakenne 2150: itä-länsi-suuntainen puulinja alueen eteläosassa
3.2.3.6. Kourumaiset rakenteet 2220 ja 2240
3.2.3.7. Rakenne 2133: hiiltyneet WSW-ENE-suuntaiset puujäänteet
3.2.3.8. Rakenne 2035: pienehkö hiilinen alue
3.2.3.9. Mahdollisia paalun- tai seipäänsijoja ns. pohjasaven kaltaisessa savessa
3.2.3.10. Kuvailtuihin rakenteisiin kuulumattomia yksiköitä

 

3.2.3.1. Maatuneet puujäänteet ruuduissa 96-97/500-502

3.2.3.1.1. Rakenne 2087: kaksi itä-länsi-suuntaista puulinjaa

ruudut: 96/500-503
kartat: 3, 33, 34 sekä rakennekuvaus 2087
dokumentit vuodelta 1995: kartat 14, 37 ja 22

Ensimmäisessä vuonna 1996 dokumentoidussa tilanteessa (kartta 3) rakenteesta 2087 oli näkyvissä punertavanruskea savi 2007, itä-länsi-suuntainen maatuneen puun sekä noen muodostama linja sekä sen eteläpuolella vajaan metrin etäisyydellä linjan x = 96,20 tuntumassa niin ikään itä-länsi-suuntainen kapea ympäristöstään erottuva linja, jolla oli tässä vaiheessa tulossa esiin nokiraita ja maatunutta puuta, maatuneensekaista maa-ainesta sekä kaksi puhtaan, palamattoman saven paakkua. Hahmottuvassa oleva rakenteellinen kokonaisuus rajautui idässä suuriin kiviin linjalla y = 504, lännessä mahdolliseen paalunsijaan 2036 ja hiekkaisiin maa-aineksiin. Rakenteen 2087 eteläpuolella maa-aines oli lähinnä multamaista.

Savisen 2007:n alla maa-aines oli edelleen savea, joka oli lähes täysin löydötöntä. Edellä kuvailluista itä-länsi-suuntaisista linjoista eteläisempi hahmottui selvänä orgaanisensekaisen maa-aineksen raitana, jossa oli jonkin verran maatunutta puuta sekä silttiä.

Maatunut puu alkoi hieman myöhemmin tulla esiin kahtena rinnakkaisena puulinjana, joiden välissä oli heikosti säilyneitä, pääasiassa pohjois-etelä-suuntaisia n. 5-30 cm pituisia maatuneita puujäänteitä, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet olevan keskenään järjestelmällisesti ristikkäisiä.

Edellä kuvattujen itä-länsi-suuntaisten puulinjojen välisen alueen länsiosassa alkoi tämän jälkeen tulla esiin heikkoja pohjois-etelä-suuntaisia osittain maatuneita, osittain hiiltyneitä puujäänteitä, jotka liittynevät linjan x = 97 pohjoispuolella samanaikaisesti havaittuihin niin ikään pohjois-etelä-suuntaisiin puujäänteisiin. Puulinjojen välisellä alueella olleen saven41b alla oleva maa-aines oli maatuneensekaista myös rakenteen 2087 itäpään kohdalla41c. Maatuneiden maa-ainesten alta tuli linjan y = n. 503 itäpuolelta esiin ns. siltinsekaisia maa-aineksia (ks. luku 3.6.3.)41d.

3.2.3.1.2. Rakenne 2100: pohjois-etelä-suuntaiset puulinjat

ruudut: 96-97/500-501
kartat: 36, rakennekuva 2100

Rakenne 2100 tuli esiin puujäänteiden 2925-2920 poistamisen jälkeen. Stratigrafisesti pohjois-etelä-suuntaiset puujäänteet olivat edellä kuvatun rakenteen 2087 itä-länsi-suuntaisista puulinjoista pohjoisemman alla, joten rakenne 2100 lienee stratigrafiassa rakenteen 2087 alapuolella. Pohjois-etelä-suuntaisten puujäänteiden stratigrafista suhdetta koordinaattilinjan x = 96 tuntumassa dokumentoituun maatuneiden puujäänteiden muodostamaan linjaan ei kuitenkaan voitu varmasti päätellä. Rakenteen 2100 puujäänteisiin liittyvä maa-aines oli hiekkaista ja siltinsekaista. Puujäänne 2927 jatkui pohjoisessa rakenteeseen 2075 asti, mutta rakenteiden 2100 ja 2024 varmaa yhteenkuuluvuutta ei voitu osoittaa.

Pohjois-etelä-suuntaisia puujäänteitä purettaessa niiden alta tuli jälleen esiin pohjois-etelä-suuntaista maatunutta puuta (ks. rakennekuvaus 2114).

3.2.3.1.3. Rakenne 2114: pohjois-etelä-suuntaisten puulinjojen muodostama taso

ruudut: 96-97/501
kartat: 38, 47, 53, 54

Rakenteseen 2114 kuuluu yhdeksän rinnakkaista pohjois-etelä-suuntaista maatunutta puujäännettä, joiden pinnalla ja välissä oli väriltään kellertävää silttistä savea. Savi muodosti paikoin erittäin kovan, »klinkkerimäisen» pinnan. Stratigrafisesti 2114 on edellä kuvatun rakenteen 2100 alla. Puut näyttivät muodostavan suhteellisen yhtenäisen tason, joka oli ns. pohjasavea edeltävän saven päällä.

Pohjois-etelä-suuntaiset puujäänteet eivät stratigrafisesti suoraan liittyne linjan x = 96 pohjoispuolella dokumentoituun itä-länsi-suuntaiseen maatuneen puun linjaan 2979, koska välissä oli kapea itä-länsi-suuntainen palaneen saven vyöhyke ja kyseessä saattaa siis olla kaksi erillistä rakennetta. Vastaavanlainen erittäin runsaasti palanutta savea sisältävä yksikkö 2123 oli myös rakenteen 2114 pohjoislaidassa, mahdollisesti rakenteiden 2133 ja 2114 välissä. Rakenteiden 2075 ja 2114 välistä stratigrafiaa ei voitu yksiselitteisesti osoittaa, ks. kuitenkin rakenteen 2075 kuvausta.

»Puutason» 2114 länsireuna oli linjalla y = 501, missä ei havaittu palanutta savea vaan läntisimmän puujäänteen 2825a länsipuolella tuli heti vastaan pohjasavea edeltävä likainen savi. Rakenteen itälaidalla oli sen sijaan naapuriyksiköissä selviä palamisen merkkejä. Rakenteen 2114 missään osassa ei kuitenkaan ollut jälkiä palamisesta.

Puujäänteiden 2825a-f poistamisen yhteydessä kellertävää siltinsekaista savea 2118 havaittiin puiden välissä. Puujäänteiden »hahmot» olivat heikosti näkyvissä savessa 2198 myös ruudussa 96/502, jossa puu ei ollut säilynyt yhtä hyvin kuin rakenteen muissa osissa. Puujäänteiden alta tuli esiin savi 2198, jonka alla oli ns. pohjasavea edeltävä savi 2231.

3.2.3.2. Paalunsija 2075

ruudut: 97/500-501
kartat: 52, 53, 54, 55, 56, 57
kartat vuodelta 1995: 23, 37

Paalunsijaksi osoittautunut rakenne 2075 oli ollut näkyvissä jo vuoden 1995 kaivauksessa, jolloin dokumentoitiin neljä suurehkoa kiveä ja niiden välissä maatuneen puun sekaista maa-ainesta. Vuoden 1996 ensimmäiseen karttaan 2075 on merkitty mahdollisena kuoppana. Koska oli ilmeistä, että kysymyksessä on rakenne, jätettiin kivien ympäristö kaivamatta kunnes ympäröivät alueet oli kaivettu lähes ns. pohjasaven kaltaiseen saveen asti. Tämän jälkeen rakenne kaivettiin puoliksi ja dokumentoitiin karttoihin 52, 53, 54, 55, 56 ja 57. Kivien pintavaaitukset käyvät ilmi kartasta 33.

Rakenne kaivettiin puoliksi siten, että sen itäpuolta alettiin kaivaa ensin. Keskelle syntyneessä matalassa profiilissa ei kuitenkaan havaittu mitään erityisesti mainittavaa. Pinnalla näkyneiden kookkaiden kivien ja niiden välissä olleen maa-aineksen 2024 poistamisen jälkeen esiin tuli jonkin verran kaarnaa65b ja maa-aines oli orgaanisen ja siltin sekaista. Osassa kivistä oli alapinnalla maatunutta puuta ja vain yksi kivistä näytti siltä, että se olisi voinut olla tulessa. Kellertävä siltinsekainen savi 2118, jonka oli aiemmin todettu liittyvän rakenteeseen 2114, jatkui myös rakenteen 2075 eteläisimpien kivien alle, ja 2118:n alla myös rakenteen 2114 puujäänteiden todettiin yltävän rakenteeseen 2075. Kivien alta tuli näkyviin myös lisää maatuneita, pienikokoisia puujäänteitä.

Hieman syvemmällä tuli esiin noen värjäämä maa-aines, jossa oli löytöinä runsaasti palanutta ja kuonaantunutta savea. Sen alla yhtä selviä palamisen merkkejä ei kuitenkaan ollut, ja lähellä rakenteen pohjaa oli hiukan maatunutta puuta. Vähitellen hahmottui suhteellisen selvärajainen matalahko kuopanne, jonka pohjoislaidalla hiiltyneet puujäänteet 2990 jatkuivat todennäköisen paalunsijan 2226 itäreunaan asti. Kuopanteen 2234 reunoilla ns. pohjasaven kaltainen likainen savi 2130 oli jo näkyvissä. Kuopanteen pohjalla alimpana maakerroksena ollut vaihtelevanharmaa savi 2227 jatkui myös hiiltyneiden puujäänteiden 2990 alle.

Mainittu todennäköinen paalunsija 2226 oli halkaisijaltaan n. 20 cm ja sen syvyys oli lähes 40 cm. Sen pinnassa oli hiukan hiiltynyttä SSW-NNE-suuntaista puuta ja paalunsijan sisus oli erittäin voimakkaasti palanut. Paalu halkaistiin kaivauksen päätteeksi lokakuussa tehdyssä ns. tarkistuskuopituksessa, jolloin se todettiin koko pituudeltaan tasapaksuksi ja tasapohjaiseksi. Sen eteläpuolella ns. pohjasaven kaltaiseen likaiseen saveen jäi luonnollisena kuopanteena mahdollinen kiilan tms. sija, jonka etäisyys paalusta 2226 oli n. 20 cm. 81b

3.2.3.3. Maatuneet puujäänteet rakenteen 2075 pohjoispuolella

ruudut: 97-98/500-503
kartat: 3, 33, 35
kartat vuodelta 1995: 37

Ensimmäisessa v. 1996 dokumentoidussa tilanteessa 2000-alueen pohjoislaidalla, ruudussa 98/501 oli näkyvissä maatuneen puun sekaista maa-ainesta. Se osoittautui kahdeksi rinnakkaiseksi itä-länsi-suuntaiseksi maatuneeksi puujäänteeksi, joista eteläisempi (2919) on mahdollisesti saman puun jäännettä kuin välittömästi rakenteen 2075 (ks. ao. rakennekuvaus) pohjoispuolella dokumentoitu maatunut puu. Todennäköisemmin puujäänne 2919 liittyy kuitenkin siihen osittain hiiltyneeseen puuhun, joka tuli ruudussa 98/500 esiin maatuneen puujäänteen 2913 alta.

Osittain hiiltyneeseen 2918:aan nähden stratigrafisesti alempana oli vielä kolmas itä-länsi-suuntainen puujäänne, jonka länsipäässä tuli esiin maatunutta pohjois-etelä-suuntaista puuta. Varmaa liitoskohtaa ei kuitenkaan havaittu. Hieman lännempänä dokumentoitiin kaksi muuta pohjois-etelä-suuntaista puujäännettä, jotka sijaitsivat samalla pohjois-etelä-linjalla kuin rakenteen 2100 (ks. kyseistä rakennekuvausta) läntisin puujäänne. Mahdollista yhteyttä rakenteeseen 2100 ei kuitenkaan voitu osoittaa.

Edellä kuvailtujen puujäänteiden mahdollinen rakenteellinen merkitys ei kaivauksen kuluessa selvinnyt mm., koska moderni oja niiden pohjoispuolella rikkoo mahdollisen rakenteellisen kokonaisuuden. Puujäänteiden alta näytti tulevan esiin ns. pohjasavea edeltävä savi, mutta samalla kohdalla havaittiin myöhemmin mahdollinen paalunsija.

3.2.3.4. Rakenne 2089: pohjois-etelä-suuntaiset vaaleahkot puujäänteet

ruudut: 97-98/503
kartat: 36, 37, 38

Ruudut 97-98/503 kuuluvat kaivausalueen v. 1994 avattuun osaan, jossa ei kaivettu v. 1995 lainkaan. Sen jälkeen kun alue kesällä 1996 oli ensimmäisen kerran puhdistettu, tuli vain 2-3 cm syvyydessä esiin rakenne 2089 eli pohjois-etelä-suuntaisia suhteellisen hyvin säilyneitä maatuneita puujäänteitä, jotka olivat leveämpiä ja väriltään vaaleampia kuin muut 2000-alueella dokumentoidut puujäänteet. Rakenteen stratigrafinen suhde edellä kuvailtuun rakenteeseen 2087 ei ollut yksiselitteisesti havainnoitavissa, koska rakenne 2089 ei eteläpäässään ulottunut aivan puujäänteeseen 2903 ja sen itäpäässä dokumentoituun lähes täysin maatuneeseen puuhun 2048 asti.

Rakenteen 2089 puujäänteiden muodostama taso vietti hieman etelään päin. Maa-aines puiden yhteydessä oli pääasiassa silttiä. Rakenne rajautui itälaidassaan rakenteeseen 2144 (ks. ao. rakennekuvaus). Pohjoislaidassaan se oli rikkoutunut modernin ojan (1132) vuoksi. Ojan pohjoispuolella merkkejä vastaavasta rakenteesta tai samankaltaisista puujäännöksistä ei havaittu.

Puujäänteiden purkamisen jälkeen esiin tuli ruskea hiekkainen maakerros. Lisää puujäänteitä ei rakenteen 2089 alta enää tullut alempaa esiin.

3.2.3.5. Rakenne 2150: itä-länsi-suuntainen puulinja alueen eteläosassa

ruudut: 94-95/500-502
kartat: 40, 41, 42, 48

Rakennenumerolla 2150 on dokumentoitu itä-länsi-suuntaisten puujäänteiden muodostama puulinja ruuduissa 94-95/500-502. Rakenne näkyy kokonaisuudessaan kartassa 48.

Rakenteen 2150 yläpuolella oleva maa-aines oli multaista ja poikkesi selvästi linjan x = 96 pohjoispuolisesta alueesta. Kiviä oli kenttätyökauden 1996 alun tilanteessa näkyvissä vain ruuduissa 95-95/499-500, ja samalla kohdalla tulivat ensimmäisenä esiin myös rakenteen 2150 länsipään hiiltyneet puujäänteet. Itä-länsi-suuntaisten puujäänteiden muodostaman rakenteen hahmottuessa vähitellen selvemmin näytti sen pohjoispuolinen alue selvästi kivisemmältä kuin edelleen pehmeän multamaisen maa-aineksen peittämä alue rakenteen eteläpuolella. Multaisemmassa maassa oli runsaasti palamatonta luuta, jota rakenteen 2150 pohjoispuolelta löytyi vain niukasti. Maatuneeseen puujäänteeseen 2994 liittyvää täysin maatunutta orgaanista maa-ainesta oli niin ikään vain puujäänteen eteläpuolella.

Itä-länsi-suuntaisen rakenteen 2150 ja pohjois-etelä-suuntaisen numerolla 2220 dokumentoidun rakenteen (ks. kyseinen rakennekuvaus) yhtymäkohdassa 2220 näytti menevän 2150:n alle. Puujäänteen 2994 suuntaista niin ikään maatunutta puujäännettä 2995 oli aluksi vaikea hahmottaa, koska sitä ympäröivässä maa-aineksessa oli erittäin runsaasti säleistä puuroskaa. Hienon hiekan esiintyminen osoitti kuitenkin potentiaalisen puulinjan paikan.

Puujäänteet 2994 ja 2995 ovat mahdollisesti eri puuta, sillä niiden välisestä n. 30 cm pituisesta aukkopaikasta ei löydetty selvää itä-länsi- muttei myöskään pohjois-etelä-suuntaista puujäännettä. Rakenteen 2150 ja sen itäpuolisen pohjois-etelä-suuntaisen rakenteen 2144-2277 (ks. rakennekuvaukset, luku 3.3.5.2.) välinen yhteys on niin ikään varsin vaikeatulkintainen. Puujäänteen 2995 itäpäässä havainnot saattaisivat viitata rakenteen 2150 jonkinlaiseen päätyrakenteeseen, mutta varmoja merkkejä nurkkarakenteesta ei tällä kohdalla ollut.

Rakennetta 2150 purettaessa puujäänteiden 2994-2995 (ks. edellä) alta tuli suhteellisen hyväkuntoista maatuneen puun sälettä, mutta pienikokoisilla puujäänteillä ei alempana ollut yhtenäistä syiden suuntaa. Rakenteen itäpäässä olevat melko suuret kivet eivät näyttäneet muodostavan kiveystä. Rakenteen alta esiin tuleva maa-aines oli orgaanisensekaista savea. Sen alta tuli löytöinä runsaasti palanutta savea, joka keskittyi kapeaan itä-länsi-suuntaiseen matalaan kouruun.

Kourussa oli täysin maatunutta orgaanista maa-ainesta, mutta puujäänteitä ei havaittu. Stratigrafisesti se oli alempana kuin rakenteen 2150 kanssa kohtisuora, siihen verrattuna stratigrafisesti ylempänä ollut rakenne 2220.

Kourun eteläpuolella oli edelleen paikoin lähes 10 cm paksuinen likaisen saven kerros, jollaista rakenteen 2150 pohjoispuolella ei lainkaan ollut. Pohjois-etelä-suuntaisen rakenteen 2220 itäpuolella (siis linjan y = 502,60 itäpuolella) rakenteen 2150 alla oleva maa-aines sen sijaan oli orgaanisensekaista ja multamaista, ja puretun rakenteen itäpään etelä-, länsi- ja pohjoispuolelle jäivät hienon hiekan / siltin sekaiset maa-ainekset.

Ns. pohjasaven kaltaisen likaisen saven pinta vietti puretun rakenteen 2150 kohdalta (linjalta x = 95) etelään jyrkemmin kuin linjan x = 95 pohjoispuolella.

3.2.3.6. Kourumaiset rakenteet: pohjois-etelä-suuntainen 2220 ja itä-länsi-suuntainen 2240

3.2.3.6.1. Rakenteet 2220, 2201 ja 2193: pohjois-etelä-suuntainen kourumainen rakenne ja sen risteyskohdat rakenteiden 2240 ja 2150 kanssa

ruudut: 95-98/502
kartat: 42, 43, 47, 58, 60, 64

Rakenteena 2220 on dokumentoitu pohjois-etelä-suuntainen kourumainen rakenteellinen kokonaisuus, joka oli kohtisuorassa sekä rakennetta 2150 vastaan että rakenteita 2240 ja 2133 vastaan (ks. kyseiset rakennekuvaukset). Rakenneyksityiskohdat 2201 ja 2193 ovat osa rakennetta 2220.

Rakenne 2220 alkoi hahmottua, kun linjalle x = noin 92,60 näytti muodostuvan kahden erityyppisen maa-aineksen, silttimäisen ja orgaanisemmansekaisen alueen, raja. Vähitellen voimakkaat palamisen merkit tulivat näkyviin rakenteen pohjoisosassa. Kartassa 40 rakenne 2220 hahmottuu pohjois-etelä-suuntaisena pienikokoisten maayksiköiden vyöhykkeenä.

Rakenteellisena kokonaisuutena 2220 on esitetty ensimmäistä kertaa kartassa 42. Näkyvissä ovat kourumaisen rakenteen pohjoispäässä hiiltyneet puujäänteet ja palaneen saven sekainen maa-aines, kun taas rakenteen eteläpäässä maa-aines oli keskiruskeaa ja orgaanista. Kourumainen 2220 näytti sijaitsevan rakenteen 2240 (ks. kyseinen rakennekuvaus) ja länsilaidaltaan terävärajaisten maa-ainesten 2155-2158 välissä.

Kun rakenteet 2114 ja 2150 (ks. kyseiset rakennekuvaukset) oli otettu kokonaan esiin, hahmottuivat niiden ja rakenteen 2220 risteyskohdat rakenteellisina yksityiskohtina. Itä-länsi-suuntaisten puujäänteiden 2979-2801 ja kourumaisen 2220:n risteyskohdassa tuli esiin lukuisia pienikokoisia sekä maatuneita että alempana myös hiiltyneitä osittain keskenään päällekkäisiä puujäänteitä, mutta varsinaista salvosrakennetta ei voitu havaita. Rakenteeseen 2201 kuulunevat myös kourun 2220 itäpuolinen itä-länsi-suuntainen hiiltynyt puujäänne 2803, jonka yhteenkuuluvuus itä-länsi-suuntaisten maatuneiden puujäänteiden 2979-2801 (rakenne 2240, ks. kyseinen rakennekuvaus) kanssa ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sekä kaksi sijainniltaan mielenkiintoista suurehkoa kiveä. Stratigrafisesti 2220 lienee alempana kuin 2240, mutta rakenteiden keskinäinen stratigrafinen suhde jäi jossain määrin avoimeksi.

Rakenteen 2220 ja itä-länsi-suuntaisen rakenteen 2150 (ks. kyseinen rakennekuvaus) risteyskohta oli stratigrafisesti selkeämpi: 2220 oli 2150:n alla ja 2220:n eteläpään päällä ollut silttikerros jatkui rakenteeseen 2150 kuuluvien puujäänteiden alle. Risteyskohdassa dokumentoitu maatunut puu näytti mahdolliselta salvosrakenteelta, mutta salvoksesta ei ilmeisesti ollut kuitenkaan ollut kysymys.

Rakenteen 2220 maa-ainesten tyypillinen ominaisuus oli silttisyys sekä rakenteen pohjoisosassa selvät palamisen merkit. Rakenteen eteläpäässä palojäljet olivat heikommat.

Rakenteen 2150 purkamisen jälkeen 2220:n eteläpäässä tuli esiin runsaasti maatunutta puuroskaa. Puunsyiden suunta vaihteli, mutta syvemmällä puu näytti olevan pääasiassa SSW-NNE-suuntaista. Ns. pohjasavea edeltävään likaiseen saveen asti kaivettuna rakenne 2220 näkyi edelleen etelään päin viettävänä kouruna, jonka pohjavaaitus oli rakenteen pohjoispään kohdalla n. 7 cm ympäristöään matalampi.

3.2.3.6.2. Rakenne 2240: itä-länsi-suuntainen kouru ja maatuneet puujäänteet

ruudut: 95-96/498-502
kartat: 38, 47, 59

Rakenteen 2240 puujäänteet olivat itä-länsi-suuntaisia ja pääasiassa maatuneita. Rakenne on kohtisuorassa rakennetta 2220 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.2.3.6.1) vastaan sekä rakenteen 2114 (luku 3.2.3.1.3) puujäänteitä vastaan.

Rakenteesta 2240 tuli ensimmäisenä esiin sen läntisin osa, joka oli suoraan ns. pohjasavea edeltävän likaisen saven päällä kaivausalueen länsilaidassa. Maatuneet puujäänteet 2977-2978 ovat mahdollisesti rakenteeseen 2100 (ks. luku 3.2.3.1.2) kuuluvan puujäänteen 2935 jatketta. Sen itäpäässä todetut selvät palamisen jäljet liittynevät erilliseen hiiltyneeseen puujäänteeseen 2980. Maatuneista puujäänteistä eteläisempi (2977) muistutti ulkonäöltään saveen painunutta oksaista luonnonpuuta, ja varsin samankaltaista puuta oli myös rakenteen 2240 itäosan eteläreunalla. Suhteellisen hyväkuntoinen maatunut puujäänne 2979 ei liene samaa puuta kuin hiiltynyt 2980, koska niiden välissä oli selvä kuoppa, jossa oli runsaasti löytöjä.

Puujäänteen 2979 pohjoispuolella oli runsaasti palanutta savea, joka erotti puujäänteen sen pohjoispuolisesta rakenteesta 2114 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.2.3.1.3). Stratigrafisesti 2979:n päällä sen itäpäässä ollut suhteellisen pienikokoinen maatunut puujäänne 2822 kuulunee rakenteiden 2220 ja 2240 risteyskohtaan liittyviin puujäänteisiin, joiden perusteella 2240 näyttäisi olevan stratigrafisesti 2220:n päällä.

Kourun 2240 »pohjana» oli kovaksi palanut savipinta, mutta puujäänteessä 2979, jossa oksankohdatkin olivat selvästi näkyvissä, ei ollut lainkaan palamisen merkkejä. Puujäänteen 2979 alta tuli esiin toinen sen kanssa samansuuntainen maatunut puujäänne155b.

Palanutta savimurua lukuun ottamatta rakenteen 2240 maa-aineksissa ei ollut palojälkiä eikä rakenteessa juuri ollut silttisiä maa-aineksia. Ns. pohjasavea edeltävään likaiseen saveen asti kaivettuna rakenne 2240 erottui edelleen itä-länsi-suuntaisena kouruna, jonka pohjan vaaitusluvut olivat n. 5 cm ympäristön vaaituslukuja matalampia.

Kouru jatkui vielä tässäkin vaiheessa myös linjan y = 500 länsipuolelle, jossa siihen näytti liittyvän muutamia pienikokoisia mahdollisia paalunsijoja157b (ks. rakenteen 2250 kuvaus, luku 3.2.3.9.1). Rakenne 2240 sijaitsi samalla itä-länsi-linjalla kuin kouru 2327 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.3.5.5).

3.2.3.6.3. Rakenteet 2220 ja 2240 erilaisten alueiden rajoina

Edellä kuvatut rakenteet 2220 ja 2240 näyttivät myös olevan lähellä ns. pohjasaven kaltaista likaista savea toisistaan selvästi poikkeavien havaintojen rajakohtia. Rakenteen 2220 itäpuolella, sen ja rakenteen 2144-2277 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.3.5.2) välisellä alueella maa-ainesten tyypillinen ominaisuus oli siltinsekaisuus. Linjan y = noin 502,50 itäpuolella silttiset maa-ainekset olivat vastaavalla stratigrafisella syvyydellä vallitsevina myös modernin ojan 1132 pohjoispuolella, ja sama havainto oli tehty myös v. 1994 kaivauksessa.

Rakenteen 2220 länsi- ja rakenteen 2240 pohjoispuolella dokumentoitiin rakenteet 2114 (luku 3.2.3.1.3) ja 2133 (luku 3.2.3.7). Rakenne 2089 (luku 3.2.3.4) puolestaan sijaitsi kokonaan kourumaisen 2220:n itäpuolella. Itä-länsi-suuntaisen 2240:n eteläpuolella, sen ja rakenteen 2150 (luku 3.2.3.5) välisellä alueella oli kovia savia ja suhteellisen runsaasti kiviä, kun taas rakenteen 2150 eteläpuolella ns. pohjasavea edeltävän saven pinta vietti etelään ja sen päällä oleva multamainen kerros oli huomattavan paksu. Paalun- tai seipäänsijoina dokumentoituja halkaisijaansa nähden melko syviä kuopanteita ns. pohjasavea edeltävän saven pinnassa oli lähinnä rakenteen 2220 länsipuolelle jäävällä alueella.

3.2.3.7. Rakenne 2133: hiiltyneet WSW-ENE-suuntaiset puujäänteet

ruudut: 97-98/500-502
kartat: 40, 47, 52, rakennelomakkeen 2133 kuva

Rakenne 2133 on länsilounas-itäkoillis-suuntaisten hiiltyneiden puujäänteiden muodostama taso. Kokonaisena se on esitetty kartassa 47. Itäpäässään rakenne 2133 muodostaa rakenteen 2220 (ks. luku 3.2.3.6.1) pohjoisosan hiiltyneiden puujäänteiden kanssa kulman, jossa 2133 on stratigrafisesti po. puujäänteiden ja siis rakenteen 2220 päällä. Rakenteen 2133 hiiltyneistä puujäänteistä yksi ilmeisesti jatkui paalunsijaan 2226 asti. Etelälaidassaan 2133 rajautui palaneen saven vyöhykkeeseen, joka erotti sen maatuneiden puujäänteiden muodostamasta rakenteesta 2114. Pohjoisessa moderni oja 1132 rikkoo rakenteen, mutta hiiltynyt puujäänne (1203a) lienee rakenteeseen 2133 kuuluvien puujäänteiden kanssa samaa tai samaan kokonaisuuteen kuuluvaa puuta.

Rakenne 2133 tuli esiin harmahtavan savikerroksen alta ja siihen liittyi myös silttiä kuten useisiin muihinkin Mullin asuinpaikalta löytyneisiin puujäänteisiin. Välittömästi hiiltyneiden puujäänteiden päällä oli myös jonkin verran kellertävää kovaa silttistä savea 2118.

Hiiltyneet puujäänteet olivat suhteellisen hyvin säilyneitä ja niitä oli rinnakkain 8-9 kpl. Niiden alla oleva savi oli mureampaa ja tummempaa kuin ns. pohjasavea edeltävä likainen savi, mutta uusia puujäänteitä ei rakenteen 2133 alta enää tullut esiin. Hiiltyneiden puujäänteiden länsipäässä, paalunsijan 2226 pohjoispuolella oli mahdollinen toinen paalunsija. Rakenteen 2133 puujäänteiden poistamisen jälkeen esiin tuli niiden alta kaksi mahdollista »seipäänsijaa», joiden muoto oli kiilamainen siten, että kiilojen kärjet näyttivät olevan itään päin.

3.2.3.8. Rakenne 2035: pienehkö hiilinen alue

ruudut: 92-94/498-499
kartat: 3, 38, lomakkeen 2035 kuva
kartat v. 1995: kartta 20

Rakenteena 2035 dokumentoitu n. 1 neliömetrin suuruinen hiilinen alue oli näkyvissä jo v. 1995. Hiilenmustaa maa-ainesta oli jäljellä vain melko ohut kerros ja siinä oli jonkin verran hiiltynyttä puuta. Hiiltyneen kerroksen alta tuli esiin samaa harmahtavaa pehmeähköä suhteellisen runsaslöytöistä savea, joka peitti laajaa aluetta kaivausalueen eteläosassa. Koska rakenne 2035 jäi aivan Mullin kaivausalueen laitaan, sen mahdollinen yhteys asuinpaikan muihin rakenteisiin ei kenttätöiden aikana selvinnyt.

3.2.3.9. Mahdollisia paalun- tai seipäänsijoja ns. pohjasaven kaltaisessa likaisessa savessa

3.2.3.9.1. Rakenne 2250: paalun- tai seipäänsijat rakenteiden 2114, 2133 ja 2240 alla

ruudut: 95-98/500-502
kartat: 61, 62, 63

Ns. pohjasavea edeltävässä likaisessa savessa havaittiin erikokoisia ja -muotoisia kuoppia, joita mahdollisesti voisi pitää paalun- tai seipäänsijoina. Rakenne 2250 ei kuitenkaan ole yhtenäinen rakenteellinen kokonaisuus vaan yhteisnimitys niille »paalun- tai seipäänsijoille», jotka tulivat esiin, kun rakenteet 2114 (luku 3.2.3.1.3) ja 2133 (luku 3.2.3.7) oli purettu. Tällä rakennenumerolla dokumentoitujen kuoppien sijainti on esitetty kartassa 61.

Yksiköiden 2228-2228b, 2190-2190b, 2036, 2235 sekä 2226 mahdollisesta liittymisestä muihin rakenteisiin on jo edellä mainittu. Yksiköt 2233-2233b voisivat 2235:n tavoin sijaintinsa puolesta niin ikään kuulua rakenteeseen 2240 (luku 3.2.3.6.2). Sillä pohjois-etelä-suuntaisella linjalla (y = noin 501), jolla yksiköt 2230, 2239, 2226 ja 2190 sijaitsevat, oli mahdollisia paalunsijoja myös modernin ojan 1132 pohjoispuolisella alueella. Kuopanne 2154 saattaisi puolestaan liittyä sijaintinsa ja muotonsa perusteella rakenteeseen 2150.

Rakenteen 2240 linjan y = 500 länsipuoliseen osaan mahdollisesti liittyviä paalun- tai seipäänsijoja dokumentoitiin yhteensä 8 kpl, mutta osa niistä oli varsin pienikokoisia.